Matkalla Kongossa: huikeita tuloksia
Työmatkallani Kongon demokraattisessa tasavallassa näin ja koin miten apu menee oikeasti perille.
Goma, savua puskevan tulivuoren ja valtavan Kivu-järven välissä sykkivä, elämää täynnä oleva kaupunki. Nämä itäisen Kongon alueet ovat niitä, joissa sota ja kapinallisten joukot ovat tehneet eniten tuhojaan. Surullisia ja kipeitä tarinoita löytyy lähes jokaisen perheen muistoista. Näillä rikkinäisiä sydämiä täynnä olevilla seuduilla Fidan yhteistyökirkko CEPAC tekee työtä murtaen monenlaisia esteitä. Työn keskiössä ovat lapset, heidän oikeutensa, mahdollisuutensa ja tulevaisuutensa. Lasten asioita edistetään kehittämällä koulutusta, kouluttamalla opettajia, vanhempia ja antamalla monenlaista tukea. Erityisesti vammaisten lasten asioita kohennetaan. Tämä on tärkeää, koska vammaisuus on suuri tabu ja jopa vammaisen perheelle suuri häpeä.
Kuuntelin sydän väristen rohkeiden äitien kokemuksia siitä, mitä tarkoittaa Kongossa, kun perheeseen syntyy vammainen lapsi. Häpeä, pilkka ja yhteisöstä eristäminen on arkea. Lapset jäävät ilman ystäviä ja kouluun on hankala mennä. Yhteisön tapahtumiin ei haluta mukaan. Lasten vammaisuuden takia myös vanhemmat kohtaavat syrjintää ja halveksuntaa.
Näiden perheiden tilanne oli muuttunut, kun lapset olivat päässeet inklusiivisen eli osallistavan opetuksen piiriin Fidan ja CEPAC:in hankkeessa. Hiljaisuuden muuria vammaisuuden ympäriltä on rikottu. On sanottu ääneen, että jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua, ja aikuisen tehtävä on varmistaa sen toteutuminen. Opettajia on ohjattu ymmärtämään vammaisen koululaisen erityistarpeita. Yhteistyön tulokset ovat huikeat: Ennen hankkeen alkua näissä kouluissa oli noin 70 vammaista oppilasta, mutta jo reilun vuoden työn jälkeen heitä on ilmoittautunut opetukseen yli 500!
Lasten koulumenestys onkin ollut hienoa! Äidit kertoivat myös selvästä muutoksesta yhteisön silmissä. Uutta kohti kulkeminen ei kuitenkaan ole ollut äideille helppoa. He kertoivat, miten aluksi oli pelottanut lähettää lapset aamulla kouluun: pärjäisivätkö he uudessa ympäristössä, tulisivatko kiusatuksi, kuinka liikkuminen sujuisi? Voi äidin sydän!
