Nepalissa kastilaitos voi hyvin. Ihmisten erottelu syntyperän mukaan kiellettiin jo aikapäiviä sitten, mutta laki ei yllä pinnan alle, perinteisiin ja käyttäytymiseen.

Miltä tuntuisi syntyä alimpaan kastiin, ja kuulla pienestä pitäen olevasi epäpuhdas?

Melkein päivittäin saamme lukea lehdistä Nepalissa, kuinka dalit-nainen joutuu kaivolla ylempikastisten pois ajamaksi tai pieksämäksi. Ja kuinka tuore aviopari, jossa osapuolet ovat eri kasteista, joutuvat lähtemään kotikylästään.

Miltä tuntuisi syntyä alimpaan kastiin, ja kuulla pienestä pitäen olevasi epäpuhdas? Et voisi käydä parhaan ystäväsi luona, koska saastuttaisit hänen, ylempikastisen, kodin. Tai koulussa sinut siirrettäisiin syömään eväitä eri penkille kuin muut oppilaat, ettei heidän ruokansa saastuisi? Ja kun hakisit kaivolta vettä, joutuisit odottamaan, että muut hakisivat veden ensin, ja vasta sitten pääsisit täyttämään vesiruukkusi – vain koska olet kastiton.

Todellisuus, jossa lapset elävät, on karu. Dalitien tiellä on paljon esteitä. Vaikka Nepalin kastilaitos kumottiin jo vuonna 1962, näkyy kastierottelu edelleen arjessa. Siitä ei puhuta, vaan asiat tapahtuvat pikemminkin syvemmällä. Omaa kastiaan ei pääse karkuun. Kun kohtaa uuden ihmisen, selviää kasti usein jo ulkonäöstä, vaatetuksesta, puhetavasta. Viimeistään sukunimi kertoo alkuperän.

Jos olet syntynyt alhaisimpiin kasteihin ja olet tyttö, olet erityisen heikoilla. Miksi sinun pitäisi opiskella, ethän sinä lukutaidolla kuitenkaan mitään tee? Menet pian naimisiin ja hoidat kotia ja lapsia. Tällaista he saavat usein kuulla.

Meillä ei ole daliteja, keskikastisia tai bramiineja. Meillä on vain lapsia.

Asiat menevät onneksi eteenpäin, vaikka haasteita on riittämiin. Oppivelvollisuus koskee kaikkia – sitä ei tosin valvota. Vähemmistöille on varattu paikkoja yliopistoihin, mutta pyrkiminen niihin osoittautuu monelle liian kalliiksi.

Uuden lain mukaan jokaisessa kunnanvaltuustossa, wardissa, on paikka yhdelle dalit-naiselle. Hieno uudistus, mutta mikä on todellisuus? Naisen nimi kirjoitetaan viimeiseksi valtuuston seinään, hän ei saa kutsuja samoihin tilaisuuksiin kuin muut valtuutetut, eikä hänen anneta puhua istunnoissa. Mitäpä hän sanoisikaan?

Mutta hän on listoilla. Hänen olemassaolonsa tunnustetaan.

Me haluamme Fidan kouluissa, että lapset huomataan. Meillä ei ole daliteja, keskikastisia tai bramiineja. Meillä on vain lapsia.

Teemme työtä kymmenessä eri koulussa Etelä-Nepalin tasangolla, joka on maan köyhimpiä alueita. Täällä asuu myös 16-vuotias Sanju-tyttö, joka kuuluu musahar-vähemmistöön. Musaharien ajatellaan olevan alimpana kastijärjestelmässä. Sanjun leskiäiti ei päässyt itse koskaan kouluun. Mutta omat lapsensa hän laittoi Fidan kouluun, kun se avattiin kylälle. Lukutaidottoman äidin tytär oppi lukemaan ja käy nyt yläastetta. Äiti ei halua vielä naittaa tytärtään. Se ei enää uuden avioliittolain mukaan olisi sallittuakaan ennen 20 ikävuotta, mutta silti tytöt edelleen avioituvat usein jo 15-17-vuotiaana. Koulunkäynti loppuu häihin.

Sanju haluaisi ompelijaksi. Olisi hienoa saada uusia vaatteita. Niitä hänellä ei ole koskaan ollut.

Sanju tietää, että opiskelu on tärkeää ja se on tie päästä elämässä eteenpäin. Hän on kokenut, mitä köyhyys on: nälkää ja puutetta. Hänen äitinsä toivoo lapsilleen parempaa elämää.

Sanju kaipaa alakoulun hyvää ilmapiiriä. Fidan koulussa Sanju nimittäin oppi, että hän on samanarvoinen, kuin muutkin. Hänen nykyinen koulunsa ei ole samanlainen. Luokat ovat suuria, eikä tunneilla käy kuin osa oppilaista. Sanju toivoo, että hän pärjäisi ja saisi suoritettua koulun loppuun. Hän olisi kylän ensimmäinen ylioppilas! Sanju haluaisi ompelijaksi. Hänestä olisi hienoa saada uusia vaatteita. Niitä hänellä ei ole koskaan ollut.

Kaikkein eniten toivoisin, että Sanju uskoisi itseensä. Että hän tietäisi, että hänestä voi tulla mitä vaan. Siksi me Fidalla teemme työtä lasten ja erityisesti tyttöjen parissa. Lasten myötä muuttuu koko yhteisö. Sanjun äiti istuu nyt kunnanvaltuustossa. Iso askel lukutaidottomalle naiselle!

Teemme työtä Dhanushan ja Mahottarin lääneissä kymmenessä koulussa, joissa käy yhteensä yhteensä 2 330 lasta. Heistä jo yli puolet on tyttöjä.

Koulut ovat turvallisia, ja niissä on erilliset käymälät tytöille ja pojille. Järjestämme kouluissa muun muassa opettajienkoulutusta, IT-opetusta, lastenkerhoja ja vuosittaisia terveystarkastuksia.

Ninarose Maoz tutustui Ramgopalpurin kylässä sijaitsevaan Fidan tukemaan kouluun. Vaikka kylä on köyhä, hänen mieleensä jäivät lasten iloiset riemunkiljahdukset!