Mummoni oli kova leipomaan leipää. Meillä Savossa leipä on rieskaa, kovapintaista, muhkeaa leipää, johon hampaat uppoavat ja voi sulaa.

Istuin pikkutyttönä mummon tuvassa pitkän pöydän äärellä ja odotin uunituoreita leipiä, jotka jo uunista levittivät ihanaa tuoksua. Taikina oli ensin siunattu ristinmerkillä kohoamaan. Mummo leikata nyhersi vastapaistettua leipää, ja pisti paksusti voita päälle. Muutaman leipäpalan jälkeen mummo  pisti leivän syrjään, ja totesi, että kohtuu kaikessa – hän tiesi mitä tapahtuu, jos ahmii liikaa.

Ympäristöahdistuksen vyöryessä päälle, ja uhkakuvien pyöriessä mielessä tulee helposti tunne, että peli on menetetty.

Kohtuullisuus ja maltillisuus olivat joskus Suomessa arvo. Viime vuosien kulutusjuhla maapallollamme on ollut kaukana siitä. Näyttää siltä, että juhlinta on päättymässä seuraavan aamun päänsärkyyn. Olemme kuluttaneet yli varojen ja nyt on yritettävä korjata sitä mitä korjattavissa on. Puhun ympäristöstä, luonnosta, luonnonvaroista – siitä aarteesta, josta Luoja luodessaan sanoi, että viljele ja varjele. Yksinkertainen ohje, mutta emme ole varjelleet vaan olemme kyllä törsänneet.

Ympäristöahdistuksen vyöryessä päälle, ja uhkakuvien pyöriessä mielessä tulee helposti tunne, että peli on menetetty. Ja toisaalta, suomalaisessa vielä suhteellisen puhtaassa luonnossa kulkiessa pohtii, mitä merkitystä meidän teoilla on muun maailman jatkaessa kulkua saastuttamisen tiellä. Vapaamatkustajia ei voi tässä laivassa kuitenkaan olla. Kaikki keinot ja jokaisen ponnistukset on otettava käyttöön hillitäksemme ilmastonmuutosta.

Muistanette nuorten ilmastolakkoperjantain, ja siitä nousseen monenlaisen keskustelun. Tänä vuonna tuota lakkoa tuki jo useampi taho – ikähaitarikin oli laajempi. Jututin oman nuoreni kaveripiiriä, ja minut pysäytti heidän rohkea ajattelu.  He kyllä ymmärtävät, että ilmastonmuutos ja siihen vaikuttaminen on monimutkainen asia, joka ei yhdellä marssilla selviä. He pohtivat ihmisoikeuksien ja ilmastonmuutoksen yhteyttä, he pohtivat valtaa ja vastuuta. Mutta he myös toteavat, että pahinta olisi vaikeneminen. Sen lisäksi, että he vaativat parempia lakeja, he myös pyytävät kouluihin lähiruokaa, parempaa joukkoliikennettä ja kierrättämistä. He kulkevat jalan tai pyörällä, ostavat vaatteensa käytettynä ja vähentävät lihansyöntiä. Eivätkä pelkästään oman ympäristönsä takia – vaan nämä nuoret katsovat tilannetta globaalisti.

Mummon viisaus;  kohtuu kaikessa, voisi olla tärkein ohje jokaisen yksikön arkeen.

Minusta on hyvin arveluttavaa ja jopa noloa, että me aikuiset hyökkäämme nuorten intoa ja energiaa vastaan kommentoimalla jopa hyvinkin halventavasti. Entä jos tuon energian valjastaisi yhteistyöhön – kuinka moni somehuutelija on pysähtynyt juttelemaan nuorten kanssa ja pyrkinyt löytämään yhteistä toiminta-aluetta, sen sijaan että vaatii nuoria kulkemaan suksilla kouluun niin kuin hyvään ennen vanhaan  – tällä menolla niitä suksia ei pohjolassa kohta tulla tarvitsemaan. Nuorten huolet ovat globaaleja. Tulevaisuus pohdituttaa niin Kongossa kuin Savossakin. Vähintä mitä voimme tehdä aikuisina, on pysähtyä kuulolle, ottaa huoli vakavasti,  ja pyrkiä löytämään yhteinen tahto tehdä hyvää ja oikein.

Jokaisella hyvällä valinnalla on merkitystä. On parempi olla tekemässä ja reagoimassa paremman huomisen puolesta, kuin tyytyä kauhistelemaan tai sivuttaa tosiasiat.  Viljele ja varjele – mitä se sinun kohdalla tänä päivänä on?

Mummon viisaus;  kohtuu kaikessa, voisi olla tärkein ohje jokaisen yksikön arkeen. Runebergin runossa Saarijärven Paavo käski vaimonsa laittaa hyvänäkin satovuonna puolet petäjäistä leivän juureen – koska naapurin leivän vei halla. Yhä lähemmäksi meitäkin tulevat he, joiden leivän vie halla, tulva tai kuivuus – tai toisen itsekkyys.