Burundin batwat kuuluvat maailman köyhimpiin ihmisiin. Koko päivän palkka riittää juuri ja juuri perheen ruokkimiseen – jos töitä onnistuu saamaan.

Pienellä pojalla on toisessa jalassaan vaaleanpunaisesta muovipullosta tehty kenkä. Toisessa räsyinen sandaali. Varpaan kynnet ovat halkeilleet ja kynsivallit jonkinlaisen tulehduksen turvottamat. Vaatteet ovat punaisen pölyn värjäämät. Ympärillämme parveilleista ihmisistä muistan parhaiten nimenomaan tuon pienen pojan.

Olimme hetkeä aikaisemmin saapuneet Burundin pohjoisosassa sijaitsevalle Busanzan kylälle yhdessä Itä-Afrikan viestintäsuunnittelija Hannu Happosen ja kumppanikirkko CEPBU:n työntekijöiden kanssa. Tämä olisi viimeinen kylä, jossa vierailisimme. Oppaamme, ruokaturvavastaava Frédéric Nkunzimana toivottaa tervetulleeksi maailman laidalle, Toyota-maasturimme huojuessa puolelta toiselle pitkin kylään laskeutuvaa tien tapaista. Matkatoverimme, kirkkokumppanin työntekijät ovat vierailemassa tällä kylällä ensi kertaa. Kylä on pääsemässä mukaan ruokaturvaprojektiin.

Iltapäivän aurinko on jo ehtinyt liukua lakipisteestään hyvän matkan kohti horisonttia. Päivän paahdetta se ei kuitenkaan ole vienyt mukanaan. Meidät toivotetaan itäafrikkalaiseen tapaan tervetulleiksi tanssin ja laulun saattelemana. Kuiva maa nostattaa tomuisen pilven auton ympärille jalkojen tanssiessa kylänraitilla. Ympärillemme tuntuu kerääntyvän koko kylän väki. Silloin huomaan eturiviin itsensä taistelleen pojan, jolla on toisessa jalassaan vaaleanpunainen muovipullo kenkänä.

Köyhä vähemmistö

Burundi on mielenkiintoinen maa. Se on pinta-alaltaan hieman Kainuuta suurempi, mutta asukkaita on kaksi kertaa Suomen verran.

Burundi on vehreine kukkuloineen hyvin kaunis maa, joka kärsii köyhyyden lujasta kuristusotteesta. Vuonna 2019 Burundi oli Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n listauksen mukaan maailman toiseksi köyhin maa. Pienen sisämaavaltion metsät on suurilta osin kaadettu. Maa on luonnonvaroiltaan varsin köyhä. Suurimmat vientituotteet ovat tee ja kahvi. Näitä valtio-omisteisia viljelmiä näkyykin lähes jokaisessa laaksonrinteessä.

Suurin osa batwoista kuuluu todennäköisesti maailman kaikkein köyhimpiin ihmisiin.

Pygmikansoihin kuuluvat batwat, jotka perinteisesti ovat eläneet Burundin, Ruandan, Tansanian ja Kongon demokraattisen tasavallan alueella, ovat nykyään pienen pieni vähemmistö. Batwoja on Burundin väestöstä noin prosentti. Batwat ovat kokeneet monen muun vähemmistökansan kohtalon: he elävät omissa oloissaan, muun yhteiskunnan ulkopuolella.  Suurin osa batwoista kuuluu todennäköisesti maailman kaikkein köyhimpiin ihmisiin. Aikoinaan metsästäjäkeräilijöinä eläneen kansan on ollut vaikea löytää itselleen elinkeinoa. Erittäin harvat heistä omistavat maata, joten laajamittainen viljely ei tule kysymykseen.

– Ihmiset käyttävät batwojen tilannetta hyväkseen. He tietävät, ettei batwoilla ole varaa kieltäytyä työstä, maksoi heille miten huonosti tahansa, Nkunzimana kertoo.

Monet batwat joutuvat aloittamaan jokaisen päivänsä työnhankinnalla. He työskentelevät erittäin pienillä palkoilla muun muassa peltotöissä.

Tyhjällä vatsalla

Rusengon kylällä asuva seitsemän lapsen äiti, Antoinette kertoo työtilanteestaan. Palkka on huono, päivät pitkiä ja työ fyysisesti kuluttavaa, varsinkin tyhjällä vatsalla.

– Mieheni saa koko päivän työstä palkkaa 800 Burundin frangia (0,38 €). Sillä saamme ostettua kilon kassavajauhoa ja pieniä kuivattuja kaloja, Antoinette sanoo.

Harvalla Burundin batwoista on mahdollisuus suunnitella elämäänsä pidemmälle. Jos päivälle ei saa töitä, ei ole ruokaakaan.

– Elämme päivä kerrallaan, Antoinette toteaa.

Antoinette kertoo valmistavansa ja myyvänsä saviruukkuja. Hän pystyy valamaan viikossa 10 ruukkua. Ruukkujen myyminen on kuitenkin muuttunut koko ajan vaikeammaksi. Moni käyttää perinteisten ruukkujen sijaan vedenhakuun esimerkiksi muovikanisteria. Antoinette kertookin kiertävänsä jopa 12 tunnin ajan myymässä ruukkujaan kylästä kylään. Joskus kotiin joutuu palaamaan tyhjin käsin.

– Olen hyvin surullinen, kun minulla ei ole mitään millä ruokkia lapsiani. Suren myös, etten saa itse tarpeeksi ravintoa. Imetän vauvaa, mutta se ei saa tarpeeksi ravintoa maidosta.

Suurin osa kylän taloista on muodoltaan iglua muistuttavia risumajoja. Niissä ei ole ikkunoita, mutta päivä paistaa sisälle seinien läpi.

Heikolla ravinnolla on seurauksensa. Kylän lapset käyvät koulua, joka on rakennettu Fidan kummien tuella aivan Rusengon kylän läheisyyteen.

– Lapsemme eivät pysty keskittymään koulussa, jos joutuvat menemään sinne tyhjällä vatsalla. Jos lapsi tulee koulusta, eikä saa syötävää, hän jää kotiin iltapäivän tunneilta, koska minulla ei ole antaa hänelle ruokaa, Antoinette sanoo.

Huonon ravinnon lisäksi monet perheet asuvat hyvin heikkokuntoisissa asumuksissa. Suurin osa kylän taloista on muodoltaan iglua muistuttavia risumajoja. Niissä ei ole ikkunoita, mutta päivä paistaa sisälle seinien läpi.

– Kuka vaan voi tulla yöllä kimppuumme, Antoinette sanoo ja työntää kätensä perheen talon kahisevan seinän läpi.

Antoinette kertoo meille myös talossaan olevista toukista, joiden kipeää tekevät puremat kutiavat ja voivat levittää ihottuman koko keholle.

Meidät kutsutaan sisään. Maja on sisältäpäin vielä ankeampi. Muutaman neliön tilassa asuu seitsenhenkinen perhe. Majan ainoan moskiittoverkon reiät eivät pitäisi mitään jänistä pienempää loitolla. Maalattiaisessa majassa ei verkon ja kolmen keittokiven lisäksi ole juuri mitään. Katto on noesta musta. Sisäpinta vaikuttaa olevan jonkinlaisen kasvuston peitossa.

Poika ja jänis

Viereisessä kylässä, Rutambwessa, kohtaamme 11-vuotiaan pojan nimeltä Innocent. Nimi Viaton sopii tälle viatonkatseiselle pojalle hyvin.

Keskustelemme kyläläisten kotieläimistä. Innocent innostuu kertomaan jäniksestään. Kun saavumme pojan kotiin, tämä katoaa hetkeksi hämärään taloon. Innocent astuu oviaukkoon jänis sylissään. Hän kertoo, kuinka hänen toinen jäniksensä on kuollut, mutta jäljelle jäänyt oli ehtinyt tulla tiineeksi. Nyt poika odottaa, että jänis saisi poikaset, jotka myymällä perhe saisi rahaa.

Innocentin vanhempia ei näy missään. Perheen äiti oli todennäköisesti hankkimassa tuloa jollain läheisellä viljelmällä, jotta perhe saisi syödäkseen sinä iltana. Innocent kertoo isänsä työskentelevän Tansaniassa.

– Poika ei tällä hetkellä käy koulua, koska hänen perheellään ei ole varaa ostaa koulutarvikkeita, kumppanimme ruokaturvavastaava Nkunzimana kertoo.

Kun automme nytkähtää liikkeelle mietin, mitä itse tekisin, jos minulla ei olisi puhdasta juomavettä. En osaa vastata.

Koulunkäyntiin vaadittavien koulutarvikkeiden ja kahden koulupuvun hinta olisi noin 16 euroa.

Puoli litraa

Kyläläiset lähtevät näyttämään, mistä he hakevat vetensä. Nostettuaan tyhjät ruukut ja vesitonkat päänsä päälle, jono lähtee luikertamaan harvan metsän läpi kulkevaa polkua. Matkanteko pysähtyy jonkinlaisen viljelmän keskelle, pikkuruisen lätäkön äärelle. Ihmiset täyttävät kanistereitaan ruukuilla ja pienemmillä kanistereilla. Lätäkön vesi samenee sitä mukaa, kun siitä otetaan vettä. Moni joisi kyseistä vettä vain äärimmäisessä hädässä. Näillä ihmisillä ei ole vaihtoehtoa.

Istuimme jo autossa, valmiina jatkamaan matkaamme, kun auton raollaan olleeseen ikkunaan koputetaan.

– Voisinko saada vesipullosi, eräs nuori mies kysyy englanniksi.

Katson kädessäni olevaan puolentoista litran muovipulloa. Vettä on jäljellä noin neljännes. Koputus ikkunaan toistuu. Tunnistan jutelleeni kyseisen nuorukaisen kanssa aikaisemmin. Hän oli ainoa tapaamani, englantia puhuva kyläläinen. Muutaman sanan kielitaidolla saimme aikaan keskustelun. Mies oli kertonut, ettei haluaisi juoda likaista vettä. Ruuvaan ikkunan alas ja ojennan pullon. Alle puoli litraa puhdasta juomavettä, kymmeniä kyläläisiä.

Kun automme nytkähtää liikkeelle mietin, mitä itse tekisin, jos minulla ei olisi puhdasta juomavettä. En osaa vastata.

Sikoja, siemeniä ja säästöryhmiä

Seuraava kylä sijaitsee keskellä banaaniviljelmää. Taloja on siellä täällä banaanipuiden valtavien lehtien lomassa. Kylässä asuvat batwat eivät kuitenkaan omista maata, saati banaaniviljelmää. Monen talon vieressä röhkii sika omassa karsinassaan. Perheet ovat saaneet siat osana ruokaturvaprojektia. Tarkoitus on turvata perheille lisätuloja: kun siat saavat porsaita, niitä voi myydä eteenpäin.

– Myin sikani saamat porsaat ja sain lainattua lisäksi rahaa pojaltani. Ostin rahoilla 40×80 neliömetrin maapalstan, kertoi papuja viljelevä Edige, batwamies Rusengosta.

Sikojen lantaa käytetään talojen edustoille istutetuissa keittiöpuutarhoissa lannoitteena. Ruokaturvaprojektin myötä kyläläisille on jaettu myös ruokakasvien siemeniä. Pienet keittiöpuutarhat tarjoavat lisäravintoa ja -tuloja myös niille perheille, joilla ei vielä ole ollut mahdollisuutta ostaa itselleen isompaa viljelypalstaa. Perheisiin on myös jaettu omia kuokkia, mikä helpottaa niin keittiöpuutarhan ylläpitoa kuin työnsaantia viljelmillä.

Millaista on elää 38 sentillä päivässä, kuten tapaamani suurperheen äiti, Antoinette?

Pienistä tuloistaan huolimatta, monet kyläläiset ovat mukana säästöryhmissä. Ryhmäläiset säästävät viikossa pienen summan, joka vastaa euroissa 14 senttiä. Säästöryhmäläiset voivat ottaa lainaa yhteisistä säästöistä tarpeen vaatiessa.

– Sain säästöryhmästä 2000 Burundin frangin (1 €) lainan ostaakseni lääkettä, kun olin sairaana, 50-vuotias kahdeksan lapsen äiti Floride kertoo.

Säästöryhmät ovat ainoita paikkoja, joista lainaa on mahdollista saada tällaisiin tarpeisiin.

Suomalaista Kela-korttia vastaava burundilainen sairasvakuutuskortti maksaisi 3000 Burundin frangia, noin 1,50 euroa. Yhdelläkään Floriden kylän asukkaista ei ole kyseistä korttia.

Pieni suuri apu

Batwojen köyhyyttä on vaikea käsittää edes paikan päällä. Äärimmäisen köyhyyden rajana pidettiin vuonna 2019 alle 2,19 Yhdysvaltain dollarilla vuorokaudessa elämistä. Se vastaa vajaata kahta euroa. Millaista on elää 38 sentillä päivässä, kuten tapaamani suurperheen äiti, Antoinette? Sitä on mahdotonta täysin ymmärtää korkean tulotason maassa, kuten Suomessa.

Jo pienellä avulla on suuri merkitys Burundissa. Kuokan saa muutamalla eurolla, polttopuita säästävän uunin hinta on 15 euroa, koulutarvikkeiden ja -puvun yhteishinta vähän reilut 15 euroa.

Sinnikäs Antoinette haaveilee paremmasta elämästä lapsilleen. Ettei heidän tarvitsisi olla nälkäisiä, ja että he saisivat käydä koulunsa loppuun.