Ajankohtaista

Ei enää kirottu

In the Democratic Republic of Congo, it has traditionally been thought that a disability is due to a curse. Now even a disabled child is accepted as a gift. Read about how attitudes have changed.

Kongon demokraattisessa tasavallassa on perinteisesti ajateltu, että vammaisuus johtuu kirouksesta. Nyt vammainenkin lapsi halutaan ottaa vastaan lahjana. Lue, miten asenteet muuttuivat.

Bukavun kaupungissa oli tapana ajatella, että jos raskaana oleva nainen näkee vammaisen lapsen, hänen syntyvä lapsensa on vammainen. Vammaisuus, mikä tahansa sairaus tai vamma, on seuraus kirouksesta tai vanhempien synneistä. Se heijastuu lapsen kohteluun, sillä hänellä ei ole arvoa. Konfliktien runtelemassa Kongon demokraattisessa tasavallassa on miljoonia vammaisia ihmisiä.

Kun kongolalainen pastori Mugabane Rubanguka puhuu vammaisuudesta, on hänellä paljon sanottavaa. Vammaisuus tuli lähelle omakohtaisesti, kun hänen perhepiiriinsä syntyi vammainen lapsi.

– Olen nähnyt mitä vammaisuus merkitsee arjessa ja minkälaista on hoitaa omaa lastaan kulttuurissa, jossa vammaisuus nähdään häpeänä, mies kertoo.

Pastori Rubanguka oli jo pidempään pohtinut, kuinka seurakunta voisi auttaa vammaisten lasten perheitä, ja miten hän voisi muuttaa yhteisön ajattelutapaa vammaisuudesta, kunnes vuonna 2009 hän sai omien sanojensa mukaan rukousvastauksena kutsun viisipäiväiseen seminaariin. Sinne mennessään hän ei osannut edes arvata, kuinka se tulisi muuttamaan hänen, mutta myös koko hänen yhteisönsä elämän.

Pastori Mugabane Rubanguka Kongosta.

Muutos lähtee yhteisöstä

Rubanguka matkusti Tansaniaan, Tangan kaupunkiin, jossa Fidan järjesti koulutuksen vammaisuudesta. Koulutuksessa puhuttiin muun muassa vammaisten henkilöiden oikeuksista ja esteettömyydestä. Koulutuksen aikana osallistujat kävivät kotikäynneillä vammaisten lasten perheissä, ja he oppivat kuinka tärkeä on tutustua ja ymmärtää jokaisen perheen tilanne.

– Keskustelimme siitä, että vammaisilla ihmisillä on samanlaiset ihmisoikeudet kuin muillakin, ja kuinka me voimme omassa toiminnassamme ottaa vammaisten tilanteen ja tarpeet huomioon, Mugabane Rubanguka muistelee.

–Ymmärsin koulutuksen kautta, kuinka köyhyys ja vammaisuus kulkevat käsikädessä, ja mikä on yhteisöjen rooli ja merkitys molemmissa asioissa. Koulutus oli kuin toteutunut unelma – sieltä sain käytännön työkaluja siihen, mistä olin haaveillut!

Tangan vammaiskoulutuksessa opittiin eri keinoin huomioimaan vammaiset. Teemana oli Kirkko kuuluu kaikille.

Tangan vammaiskoulutuksessa opittiin eri keinoin huomioimaan vammaiset. Teemana oli Kirkko kuuluu kaikille.

Vammaiset lapset mukaan seurakuntaan

Rubangukan seurakunnassa oli pohdittu jo aiemmin, että vammaiset lapset pitäisi kutsua mukaan toimintaan. Seurakuntalaiset olivat rukoilleet heidän puolestaan ja vieneet ruokaa perheille, mutta koulutuksesta he saivat pastorin välityksellä tarvittavia työkaluja ja tietoa kuinka todella laittaa käytäntöön se, että kirkko olisi kaikille avoin.

Palattuaan kotiin Rubanguka ja hänen seurakuntansa käärivät hihansa ja ryhtyivät työhön. He kävivät keskusteluja ja pitivät seminaareja, joihin kutsuttiin paikallisia päättäjiä, kyläpäälliköitä, koulun johtajia, yläkouluikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan.

– Yhdessä opimme lasten oikeuksista, vammaisuudesta ja jokaisen osallistumisen merkityksestä. Se oli kuin aalto, joka muutti asenteita ja ajatuksia – ihmisillä ei ollut ollut riittävästi tietoa, ja siksi vammaisuudesta ajateltiin väärin. Yhtäkkiä ihmiset alkoivat ymmärtää, että vammaisuus ei ole kirous! Ja kuinka jokainen lapsi on lahja perheelle. Alkuun vammaiset lapset piiloteltiin koteihin, mutta aloitettuamme kotikäyntityön nämä lapset ovat tulleet näkyväksi, ja he pääsevät mukaan toimintaan, Rubanguka iloitsee.

Vammaiset lapset pääsivät kouluun

Tangan koulutuksen jälkeen Rubangukan seurakunta aloitti vammaisten lasten päiväkeskuksen, Mefibosetin, joka on edelleen käynnissä yli vuosikymmenen jälkeen. Seurakunta rahoittaa keskuksen toiminnan paikallisilla varoilla, ja saavat jonkin verran tukea myös ulkopuolelta. Tällä hetkellä keskuksen koulua käy noin 80 lasta päivittäin. Keskus on avoin vain köyhien perheiden lapsille, sillä nämä ovat suurimmassa vaarassa jäädä ilman mitään tukea.

Hymy heidän kasvoillaan vie oman kipuni pois.

– Saan valtavaa iloa, kun nämä lapset saavat rakkautta ja heidät hyväksytään. Hymy heidän kasvoillaan vie oman kipuni pois. Lapset ja nuoret oppivat viljelemään kasvimaata, heillä on musiikkihetkiä, he pääsevät mukaan seurakunnan toimintaan ja laulavat kuorossa. Tämä on aivan mahtava esimerkki koko seurakunnalle siitä, kuinka Jumalan valtakunta on kaikkia varten, Rubanguka kertoo.

Hän lisää, että asenteiden muuttaminen on hidasta työtä, ja se vaatii valtavasti kärsivällisyyttä ja rakkautta.

Nyt Mugabane Rubanguka käy myös itse opettamassa Tangan seminaarissa ja kertoo muille, että muutos on mahdollinen ja kuinka pienestä se voi lähteä käyntiin.

– Olen onnellinen siitä, että tämä muutos on tapahtunut niin yhteisössäni kuin seurakunnassakin. Omassa elämässäni myös ympyrä ikään kuin sulkeutuu – unelmani on käynyt toteen, saan palvella vammaisia lapsia ja heidän perheitään.


3.12. vietetään YK:n kansainvälistä vammaisten päivää. Maailmassa on yli miljardi vammaista ihmistä, joista monen kohdalla heille kuuluvat oikeudet eivät toteudu. Fida tekee työtä vammaisten oikeuksien toteutumisen eteen kaikissa kehitysyhteistyön ohjelmamaissamme.