Valokuvaaja Hannu Happonen pohtii pakolaislasten rikki revittyä lapsuutta ja sen vaikutuksia.

Lapset syntyvät ilman valtaa. On hyvin vähän asioita, joihin he voivat vaikuttaa. Heillä ei ole valtaa sanoa, missä he syntyvät. Kukaan ei kysy haluavatko he syntyä keskelle köyhyyttä, vammautuneina tai elää savimajassa. Kuka kysyi heiltä, onko puhdas vesi tärkeää tai haluaisivatko he syödä? Oliko heillä valinnan mahdollisuus käydä koulua tai olla käymättä? He eivät valitse syntyä sota-alueelle. Kukaan ei kysynyt heiltä, haluavatko he paeta vieraaseen maahan henkensä edestä. Heidät kirjaimellisesti vain otettiin ja laitettiin jonnekin/muualle. He olivat liian nuoria ymmärtämään, mitä tapahtuu. Aika ei ole tehnyt sitä yhtään ymmärrettävämmäksi. Kun he kasvavat, heidän kokemuksistaan ei tule yhtään hyväksyttävämpiä. Mikä on tämän kaiken lopputulos? 

Kuinka lapset voivat selvitä? Kuka auttaa heitä? Neljä poikaa istuu mango-puun alla koulupuvuissaan. Koulupuvut muistuttavat heitä elämästä, joka tuntuu kaukaiselta menneisyydeltä. Pandemian alettua he eivät ole olleet koulussa yli vuoteen. Ehkä koulupuvut ovat käytössä, koska vaatteita ei ole monia. Sekalaisia tavaroita lojuu heidän edessään: durran varsia, rikkinäisten sandaalien pohjia ja akasian piikkejä. Heillä on oma pieni autotehtaaansa. Rikkinäisen partahöylän terällä he leikkaavat paloja oikean pituisiksi. He “naulaavat” palat yhteen akasian piikeillä. Renkaat on leikattu värikkäistä puhki kuluneiden sandaalien paloista. Hitaasti, taitavasti, ajoneuvot saavat muotonsa. 

Noin puolet maailman pakolaisista on alle 18-vuotiaita.

Bidibidin pakolaisalueen 236 000:sta asukkaasta lapsia ja naisia on 85 % He kuuluvat niihin 1,47 miljoonaan pakolaiseen, jotka ovat paenneet pääosin Etelä-Sudanista ja Kongon demokraattisesta tasavallasta. He kuuluvat niihin 80:een miljoonaan ihmiseen, jotka ovat pakotettuja jättämään kotinsa. He ovat paenneet maista kuten Syyria, Venezuela, Afganistan, Jemen ja Myanmar. Noin puolet maailman pakolaisista on alle 18-vuotiaita.  

Menneisyyttä ei voi muuttaa. Se, mitä he ovat nähneet, vaikuttaa heidän loppuelämäänsä. Tulevaisuus on edessä. Neljän pojan pieni, luova autoprojekti valmistaa heitä tulevaan. Mielikuvituksellinen toiminta kehittää sinnikkyyttä. Se vaatii aikaa. He oppivat ongelmanratkaisutaitoja. Siihen liittyy sosiaalista kanssakäymistä. He neuvovat ja auttavat toisiaan. Lopuksi he esittävät luomuksiaan ylpeinä, pitäen niitä ylhäällä. He nauttivat kuvaustuokiosta. He voimaantuvat. Heidät on siirretty toiseen todellisuuteen. Se tuo lepotauon kaikesta siitä, mitä he ovat joutuneet kokemaan. Sodan kauhut vaimenevat hetkeksi. Se on osa selviämisprosessia. Rikki revitty lapsuus ommellaan hitaasti kokoon.

Sinä voit tuoda toivoa ja lennättää sodan kauhut pois. Lahjoitamalla Eväät elämään -kampanjaan autat lapsia rakentamaan tulevaisuutta.