Kun verkkosivutiimissä suunnittelimme tätä sinun nyt selailemaasi Fidan uutta sivustoa, kävimme kiinnostavan keskustelun siitä, mitä oikeastaan on lähetystyö ja miten siitä pitäisi kertoa.

Niin, mitä ajatuksia sana lähetystyö 2000-luvun moniarvoisessa Suomessa herättää?

Katson toisen kerran peiliin ja mietin asiaa. Kriittisen pohdinnan jälkeen laadin uskovaisten syntilistan.

Voi sitä mielikuvien myrskyä! Käännyttäminen, kolonisaatio, alkuperäiskansojen ja kulttuurien tuhoaminen, miekkalähetys, valkoisen miehen ylivalta – you name it.

Sitten mietimme, mikä olisi meidän näkemyksemme lähetystyöstä. Lähdimme liikkeelle siitä, että kirjoitimme fläppitaululle ranskisviivoilla ja ihan arkikielellä, mitä merkitsee niinkin juhlava asia kuin usko.

Tässä tiimimme lista uskon merkityksistä:

• luottamus tulevaisuuteen
• optimismi
• ilo
• turva
• vapaus
• tasapaino
• toivo
• elämänhalu
• elämänvoima
• arvo & arvokkuus
• tahto (tahto toimia ja tehdä)

Eli jos esimerkiksi Mäkisen Lassi tässä julkisesti koko Suomen edessä mainostaa olevansa uskovainen, hän haluaisi edustaa yllä mainittuja läpikotaisen positiivisia asioita.

Toki tiedossa on sekin, että reaalitodellisuudessa elämä ei voi olla näin makeaa, vaan jokaisella on ristinsä kannettavana.

En taida olla ihan väärässä jos väitän, että ihan kaikki eivät ajattele uskovaisista ja uskosta näin.

Vaihtoehtoisia sanoja voisivat olla hihhuli, ahdasmielinen, lahkolainen, harhaanjohdettu (voi itku sitä Raijan ja Terhon keväällä julkaisemaa paljastuskirjaakin!), konservatiivi, ääriuskonnollinen, patavanhoillinen, huumorintajuton, iloton, hajuton, mauton ja armoton tylsimys.

Auts.

Miten ihmeessä uskon kokemuksen ja siitä syntyneiden mielikuvien välissä on tällainen kuilu?

Jos katson peiliin ja mietin asiaa, niin yksi syy on ainakin se, että me urpot uskovaiset olemme pahasti sössineet viestinnän.

Jotkut viisaathan ovat sanoneet, että kirkolla ja kristityillä on maailman paras tuote, mutta sen myynti ja markkinointi on pahasti epäonnistunut.

Katson toisen kerran peiliin ja mietin asiaa. Kriittisen pohdinnan jälkeen laadin uskovaisten syntilistan.

• Ei olla huikean hyvien asioiden puolesta vaan jotain vastaan ja mieluusti mahdollisimman kovaan ääneen.
• Ei kuunnella vaan puhutaan.
• Heitellään helppoja vastauksia hirvittävän vaikeisiin kysymyksiin.
• Ei uskalleta sanoa, että en tiedä, vaan tiedetään mukamas kaikki, koska kunnon uskovainenhan on erehtymätön.
• Viljellään sanoja suhteettoman paljon enemmän kuin tekoja.
• Eristäydytään visusti muusta maailmasta (vaikka usko jos mikä olisi yhteinen, jaettavaksi tarkoitettu asia).

Kummasti tuo lista täytyy viestintäasioista.

Kristittynä on tunnustettava se tosiseikka, että kristinuskon nimissä on tehty ja tehdään järjettömiä, pahoja ja tuomittavia tekoja. Siellä missä vallanhalu ja muut ihmiseltä ikävästi löyhkäävät intressit sekoittuvat uskontoon, jälki on hirveää – täydellinen irvikuva siitä, mitä Jeesus opetti.

Kaikesta huolimatta, jos saisin korjata uskovaisten urpot viestintämokat ja näyttää erilaista mallia, esittäisin ylimpänä olevan listan: usko on optimismia, iloa, turvaa, vapautta, tasapainoa, toivoa, elämänhalua ja -voimaa, arvoa, arvokkuutta ja tahtoa toimia.

Samaan hengenvetoon jatkan, että mielestäni lähetystyö on tämän agendan toteuttamista. Siksi kehtaan tunnustaa, että minä uskon ja työskentelen lähetystyön päämäärien eteen.

Vaikka joidenkin mielestä se voi olla urpoakin.