Kasvukausi alkaa olla tältä vuodelta ohi. Tätä kirjoittaessani siirtolapuutarhassa sinnittelee vielä monta kiloa perunoita turvassa mullan alla. Lisäksi satoa puskevat innokkaat lehtikaalit, joiden syömiseen kyllästyin jo monta viikkoa sitten.

Kasvukauden seuraaminen ja sen mukaan eläminen on I-H-A-N-A-A, hurahdin palstaviljelyyn kertaheitolla!

Siirtolapuutarhassa oma aarin kokoinen maatilkku on tarjonnut perheellemme nyt kaksi kesää kivaa tekemistä, ulkoilmaelämää ja puhdasta luomuruokaa keskellä ruuhka-Suomea.

Sydämeni on vahvasti jossain tuolla niiden perheiden luona, joiden sato ei kasvanutkaan. Voisinpa lähettää osan sadostani eteenpäin.

Kaikkein siisteintä on kuitenkin se hetki alkukesällä, kun voi syödä ruuaksi pelkästään sitä, mitä siirtolapuutarha tarjoaa: uusia perunoita, höyrytettyjä juureksia ja papuja, salaattia ja retiisiä. Jälkkäriksi tuoreita mansikoita. Kuinka hyvältä ne maistuvatkaan!

Syntyy illuusio, että minähän voisin kasvattaa itse ruuat perheelleni.

Oikeasti osittain omavarainen elämänvaihe kestää noin kolme kuukautta. Sitten on pakko palata kaupan vihanneslaareille.

Samalla kasvaa kunnioitus niitä perheenäitejä kohtaan, joilla pihan perällä oleva pieni puutarha on perheen pääasiallinen ravinnonlähde. Köyhimpien perheiden maaperä ei ole mustaa, kuohkeaa ja täynnä kastematoja, niin kuin minun siirtolapuutarhani.

Suomalainen ilmasto antaa tasaisesti sadetta ja aurinkoa puutarhaani, kun taas ilmastonmuutoksen sekoittamat sade- ja kuivuusjaksot saattavat viedä ruuan pöydästä monena vuotena peräkkäin.

Tänä vuonna yritin kasvattaa maissia. Kevät oli ennätysviileä, joten maissiraukat eivät oikein päässeet kasvun vauhtiin. Ensimmäiset merkit tähkistä näkyivät vasta syyskuun alkupuolella, joten kypsymisestä ei ole paljoa toivoa! Mutta ei se mitään, ulkomailta tuotua maissia saa marketista, muovipakkauksessa.

Vaan entäpä, jos maissien olisi pitänyt ruokkia koko perhe? Sivistysvaltion romahtaessa minun lapsillani olisi sittenkin talvella nälkä, siirtolapuutarhasta huolimatta!

Sydämeni on vahvasti jossain tuolla niiden perheiden luona, joiden sato ei kasvanutkaan. Voisinpa lähettää osan sadostani eteenpäin.

Me fidalaiset teemme työtä perheiden omavaraisuuden ja tasaisen ruuan saannin puolesta eri puolilla maailmaa.

Opetamme erilaisiin ympäristöihin sopivia, vettä säästäviä viljelymenetelmiä ja tapoja säilyttää ruokaa haastavissakin olosuhteissa. Mätä peruna ei nimittäin ole kovin hyvää ruokaa, ja siksi minunkin perunani ovat yhä maassa.

Siirtolapuutarhani opettaa nöyryyttä ja kiitollisuutta kaikkea kasvavaa kohtaan. Onni on maa, joka tuottaa sadon ajallaan.