Syy, miksi en haluaisi olla täällä Unkarissa
Olen viimeisen kahden vuoden aikana ollut Unkarissa kolmesti: juuri ennen koronapandemiaa helmikuussa 2020, syyskuussa 2021 ja nyt maaliskuussa 2022. Tällä kertaa kaikki on toisin.
Helmikuussa 2020 olimme kuvausryhmän kanssa Unkarissa, tuolloin ihan vain läpikulkumatkalla. Päämäärämme oli Ukrainan rajan puolella oleva Užhorodin kaupunki ja sen lähiseudut. Siellä kuvasimme materiaalia Toivon kipinä -kampanjaan Karpaattien alueella tehtävästä naistentyöstä. Lonksuttelimme junalla Budapestistä Záhonyn rajakaupunkiin, jossa ylitimme rajan Unkarin ja Ukrainan välillä liikennöivällä junalla.
Syyskuussa 2021 kiersimme Unkarin romanimission toimipisteitä ja kuvasimme haastatteluja loppuvuonna käynnistynyttä Toivon kipinä -kampanjaa varten. Kasvavat seurakunnat rakensivat isompia tiloja, jotta kaikki seurakuntalaiset mahtuisivat sisälle tiloihin.
Täällä taas. Tällä kertaa syystä, josta en todellakaan haluaisi olla täällä. Tunnelma Záhonyssa on nyt hyvin erilainen kuin pari vuotta sitten. Sota on ajanut yli miljoona ihmistä Ukrainasta pakolaisuuteen maan rajojen ulkopuolelle. Näistä ihmisistä on tätä kirjoitettaessa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan saapunut Unkariin reilut 180 000.
Hiljainen asemarakennus on muuttunut kuhisevaksi solmukohdaksi ihmisten pakomatkalla. Aseman pieni apea kahvila on muutettu ruuanjakopisteeksi. Tiski notkuu eri järjestöjen paikalle toimittamista ruokapakkauksista ja vesipulloista.
Suurin muutos löytyy kuitenkin asemalaiturin puolelta. Kun nousimme pari vuotta sitten muutaman muun matkustajan kanssa rajajunaan, koko laituri jäi jäljiltämme autioksi. Nyt laiturialueella parveilee kymmeniä ellei satoja ihmisiä. Paikalla on järjestöjen työntekijöitä, vapaaehtoisia, mediaa, poliiseja ja rajavartijoita.
Seassa on myös epätietoisuudessa odottavia omaisia. Pitkät pakomatkat ovat verottaneet puhelimien akkuja ja yhteydenpito on käynyt haastavaksi. Ovatko läheiseni seuraavassa junassa?
Tunnelma sähköistyy. Juna lipuu kiskoillaan kohti asemalaituria. Aikatauluista on tullut merkityksettömiä, junat kulkevat silloin kun kulkevat. Hidastavan junan sameissa ikkunoissa näkyy kasvoja: epäuskoisia aikuisia ja ihmismäärää ihmetteleviä lapsia. Unkarin poliisi komentaa median edustajia kauemmas.
Rajavartijat kävelevät kiskojen yli junalle ja nousevat kyytiin. Vaikuttaa siltä kuin hetkeen ei tapahtuisi mitään. Lopulta junan viimeisen vaunun viimeinen ovi aukeaa. Vaunun portaita pitkin laskeutuu joukko lapsia. Meinaan purskahtaa itkuun, mutta samalla kiukku valtaa minut. Säikähdykseni orvoiksi jääneistä lapsista laantuu, kun kaksi naista laskeutuu radan varren kiville.
Juna alkaa hiljalleen purkautua. Lapsia, naisia, lemmikkejä. Kaikkien elämät pakattuina matkalaukkuihin.
Matkan uuvuttamina pakolaisten laukut takertelevat ratapihan kiskoihin. Fidan tiimiläiset ryhtyvät auttamaan laukkujen kantamisessa. Toisen järjestön työntekijät tarjoavat jo asemalaiturilla tulijoille juotavaa ja pientä syötävää.
Laiturilla seisovat omaiset pälyilevät tulijoita. Silloin tällöin joku löytää omansa ja kiiruhtaa vastaan. Pitkä halaus ja vuolaat kyyneleet kertovat valtavasta huolen kuormasta, joka karisee harteilta. Seuraava askel on nousta Budapestiin lähtevään junaan tai autokyytiin, mikäli sellainen on tarjolla. Moni on matkalla Euroopassa asuvien sukulaisten tai tuttavien luokse.
Kaikille tulijoille seuraavat askeleet eivät kuitenkaan ole yhtä selvät. Heillä ei ole rahaa, ei paikkaa mihin mennä.
Romanimission toimipisteille on majoitettu jo kymmeniä Ukrainasta saapuneita perheitä. Paikat, joissa kuvasimme viime syksynä majoittavat nyt väliaikaisesti esimerkiksi maansa jättäneitä romaneja. Nyt patjat täyttävät toimitilojen lattiat.
Kaikki pakolaiset seisovat samalla viivalla inhimillisesti. Kovimmalla kädellä kriisi kuitenkin koettelee niitä, joilla ei ole ollut paikkaa mihin mennä, rahaa ruokaan tai kontakteja, jotka voivat auttaa.
Monelta Ukrainasta saapuvalta romanilta nämä asiat puuttuvat. Emmehän salli itsemme unohtaa myöskään kaikkein heikoimmassa asemassa olevia avuntarvitsijoita!
Voit tukea sodasta kärsiviä ukrainalaisia lahjoittamalla.