Susan Baroi on kasvanut köyhyyden keskellä, erossa vanhemmistaan. Nyt hän haluaa osoittaa rakkautta Dhakan slummien lapsille ja rohkaista erityisesti tyttöjä.

80-luvulla Bangladeshissa elettiin edellisellä vuosikymmenellä käydyn vapaussodan jälkimainingeissa. Köyhyyttä ja puutetta oli kaikkialla. Susan Baroi eli kuusilapsisessa maanviljelijäperheessä. Kun perheen isä sairastui ja köyhtyi, perhe joutui myymään elantonsa, maapalstansa.  

– Vapaus oli kaukana siitä, kun mitään ei ollut tarpeeksi ja meillä kuudella lapsella ei ollut mahdollisuutta käydä koulua, Susan muistelee. 

Perheen ahdingon vuoksi 9-vuotias Susan lähetettiin kotoa pois. Hän muutti pääkaupunkiin Dhakaan suomalaisen lähetystyöntekijän Annikki Raatikaisen luo.  

Vapaus oli kaukana siitä, kun mitään ei ollut tarpeeksi.

Vuosikymmeniä Bangladeshissa asuneen Annikin sydän sykki lapsille. Hän otti ensin luokseen asumaan  muutamia vähäosaisia lapsia, mutta muutettuaan Faridpurin kaupunkiin lasten lukumäärä alkoi kasvaa pikkuhiljaa. Susan oli yksi ensimmäisistä Annikin ottolapsista. Annikki olisi tarpeen vaatiessa ollut valmis myös adoptoimaan Susanin, mutta tytön isä ei antanut siihen lupaa. 

– Tullessani lastenkotiin olin surullinen ja hyvin hiljainen, hyvä oppilas. Kun kerran koristelimme joulua varten, Annikki tuli halaamaan minua ja kysyi, miksi en puhu ja olen niin surullinen, Susan kertoo ja muistelee kohtaamista lämmöllä.

Kun Susan kertoi Annikille ikävöivänsä kotiaan, ehdotti Annikki, että Susanin siskokin muuttaisi lastenkotiin. Se tuntui Susanista helpottavalta ajatukselta ja niin siskokset jakoivat arkeaan jälleen. Kesäisin he kävivät perheensä luona ja se teki heille hyvää. 

– Annikki oli meille kuin äiti. Kun lapsia tuli lisää, ei lastenkoti ollut enää niin perhemäinen kuin aluksi, muistelee Susan, joka muutti Annikin mukana Dhakasta Faridpuriin koko ajan kasvavaan lastenkotiin. 

Äidillinen suhde kuitenkin säilyi vuosien ajan. Susan kasvoi lastenkodissa ja opiskeli sieltä käsin yhdeksän vuoden ajan. Pitkä koulupolku oli siihen aikaan, ja on vielä nykyäänkin, tytöille harvinaista Bangladeshissa. 

– Annikki oli voimakas ja hänellä oli äidin sydän, Susan kertoo ääni murtuen. 

Kaukaa saatu apu inspiroi antamaan

Täysi-ikäistyttyään Susan jatkoi lastenkodilta käsin opintojaan. Hän teki samalla töitä lastenkodilla, jotta pystyi tukemaan perhettään. Vanhempiensa menehdyttyä Susan on tukenut veljensä nelilapsista perhettä. Uskonnon, banglan kielen ja käsitöiden opettajana toiminut Susan on tehnyt pitkän uran lasten parissa. Faridpurin lastenkodin aikoina hän kävi Dhakassa ostamassa lapsille vaatteita. Faridpurista Susan siirtyi töihin Dhakaan Fidan työn laajennuttua sen slummialueelle 2000-luvun alussa. 

Kaukaa tuntemattomilta saatu apu koskettaa edelleen ja saa Susanin liikuttumaan.

Nyt töiden aloittamisesta on jo 32 vuotta ja Susan toimii nykyään projektikoordinaattorina Fidan Joy&Hope -kummikoulussa Dhakassa. Hän koordinoi kaikkia osa-alueita: koulua, kummilapsiohjelmaa, ympäröivässä slummiyhteisössä tehtävää työtä, terveyskasvatusta ja niin edelleen. 

– Opiskeltuani tiesin, että minun piti tehdä jotain lasten hyväksi Fidan kanssa. Minulla oli kyllä mahdollisuus tehdä myös muuta, mutta en halunnut, Susan henkäisee kiitollisena.

Kun hänen oma perheensä oli avuton, suomalaiset auttoivat heitä ja monia muita lapsia. Kaukaa tuntemattomilta saatu apu koskettaa edelleen ja saa Susanin liikuttumaan. Se saa hänet innostumaan ja antamaan aikansa Dhakan slummien lapsille.

Rohkaisemassa tyttöjä taistelemaan

Kun Susan muutti vuosien jälkeen takaisin Dhakaan, jossa oli ala-asteikäisenä asunut muutaman vuoden, ei hän tiennyt slummien lapsista mitään. Faridpurissa hän oli työskennellyt maaseudulla kasvaneiden lasten kanssa. Dhakassa elämä ja arki on hyvin erilaista, mutta yhdistäviäkin tekijöitä löytyy.

– Nämä slummien lapset tarvitsevat tukea ja rakkautta. Minulla on sydän, josta jakaa rakkautta, Susan hymyilee lempeästi.  

Joy&Hope -koulu on Fidan kummikohde. Susan sanoo haluavansa käyttää suomalaisilta kummeilta tulevan tuen mahdollisimman hyvin lasten hyväksi. Hän sai itse jo lapsuudessaan kokea ja nähdä, mitä tuki merkitsee ja miten tärkeää se on.

Kummihankkeessa huomioidaan erityisesti tytöt, joiden tilanne on haastava. Lapsiavioliitot ja tyttöjen häirintä ovat Bangladeshissa arkipäivää. Ne olivat sitä jo Susanin lapsuudessa. Susan tietää, että nuoret tytöt tarvitsevat tukea ja heidän pitäisi saada kasvaa vahvoiksi. Ilman lastenkodin tuomaa suojaa ja tukea ei Susanilla olisi ollut mahdollisuutta ajatellakaan jatkokoulutusta, kun peruskoulukin olisi jäänyt kesken. 

Nostakaa äänenne on viestini nuorille tytöille.

– Siksi minä rohkaisen aina tyttöjä, Susan selittää omaa rooliansa lasten keskellä.

Siinä, missä koulun opettajat opettavat lapsille matematiikkaa, englantia, bengalia ja monta muuta asiaa, on Susan tukemassa lapsia eteenpäin. Erityisesti tytöt tarvitsevat sitä tukea yhteisössä, jossa naiset ovat pääsääntöisesti kotiäitejä eivätkä voi ansaita rahaa. Miehestään taloudellisesti riippuvainen nainen ei voi tehdä itse montaakaan valintaa. 

– Nostakaa äänenne on viestini nuorille tytöille, Susan sanoo päättäväisesti.

Pitkään itsekin yksin elänyt Susan tietää, että naimattoman naisen arki ei ole Bangladeshissa yksinkertaista. Hän haluaa silti rohkaista tyttöjä opiskelemaan eteenpäin, kasvamaan ja vahvistumaan sekä tekemään haluamaansa työtä. Vasta sitten on aika avioliitolle tai mitä tyttö ikinä haluaakaan tehdä. 

---

Yksikin lapsiavioliitto ja keskeytynyt koulu on liikaa. Sinä voit auttaa estämään Bangladeshin lapsiavioliittoja ja mahdollistaa tytöille koulutuksen. Lahjoittamalla Eväät elämään -kampanjaan tuet Fidan pitkäjänteistä työtä Bangladeshissa.

Lahjoita

• MobilePaylla haluamasi summa numeroon 76551
• Lahjoita 20 euroa tekstaamalla tekstaamalla FIDA20 numeroon 16155
• Tilisiirrolla: Fida International ry. IBAN-tilinumero: FI41 228 718 0000 5256, Viitenumero: 558002