Ajankohtaista

Väkivallasta merkittäviin toipumisen voittoihin – Näin Fida ja CEPAC tukevat seksuaalisen väkivallan kokeneita Kongon demokraattisessa tasavallassa

Naiset seisovat puun alla.

Fida tukee kongolaisen kumppanikirkon, CEPACin, kanssa seksuaalisen väkivallan kokeneita heidän toipumisessaan. Tie uhrista selviytyjäksi on haasteellinen. Uhrien tukiohjelma tukee toipumista ja vahva vaikuttamistyö auttaa muuttamaan asenteita väkivallattomaan suuntaan.

Konflikti Kongon demokraattisessa tasavallassa on ollut käynnissä jo lähes kolme vuosikymmentä. YK:n arvioiden mukaan maan itä- ja koillisosassa toimii yli 130 aseellista ryhmää, jotka kilpailevat alueista tai resursseista. Osa ryhmistä on muodostettu suojelemaan yhteisöjään.

Monisyinen etninen konflikti on ajanut yli 7 miljoonaa ihmistä pakoon kodeistaan. Määrä on maailman toiseksi suurin heti Ukrainan jälkeen. Monet pakoon joutuneet yrittävät aika-ajoin palata takaisin kotiseuduilleen ja viljelyksilleen, mutta normaalit arjen turvaverkot – yhteisöt ja perheet – ovat hajonneet.

Turvattomuus uhkaa naisia ja lapsia

Kongolaisen yhteiskunnan heikot sosiaaliset rakenteet altistavat väkivallalle, eikä naisten ja lasten turvallisuus ole etusijalla. Fidan kongolaisen kumppanikirkon toiminta-alueella itäisessä Kongossa, Tanganyikan maakunnassa turvallisuustilanne on heikko, ja naiset ja tytöt joutuvat usein seksuaalisen väkivallan kohteiksi.

Seksuaalista väkivaltaa on pitkään käytetty sodan aseena, sillä se on halpa ja kammottava tapa tuhota yksilöitä ja hallita yhteisöjä pelolla. Kongon tilanne ei ole globaalisti ainutlaatuinen; Seksuaalista väkivaltaa esiintyy maailmassa kaikkialla ja sen pohjimmaisia syitä ovat heikko tasa-arvo, alistaminen ja sorto sekä väkivallasta vaikeneminen.

Arviolta 60% uhreista Kongossa ei pysty palaamaan takaisin kotikyläänsä, koska yhteisö joko hylkää heidät tai häpeä tapahtuneesta saa uhrin sulkeutumaan. Raiskauksen seurauksena raskaaksi tulleet äidit joutuvat myös kantamaan erityisen raskasta vastuuta lapsistaan. Silloin koko tulevaisuus on rakennettava uudelleen.

Muutos voi alkaa hiljaisuuden murtuessa

Seksuaalisesta väkivallasta toipuminen on pitkä prosessi. Fidan kongolainen kumppanikirkko CEPAC tekee terveystyötä seksuaalisen väkivallan uhrien parissa ja tukee naisia selviytymään kokemuksistaan. Tavoitteena on muuttaa kipu voimaksi tarjoamalla vertaistukea esimerkiksi keskusteluryhmien muodossa. Ryhmät tarjoavat tukea myös arjen hallintaan, kuten toimeentulon turvaamiseen sekä lasten ja nuorten asioihin. CEPAC-kirkkokunnan yhteydessä toimiva, maailmankuulun gynekologin Denis Mukwegen aloittama Panzi-sairaala järjestää neliportaista toipumismallia seksuaalisen väkivallan uhreille. Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi siinä keskitytään mielenterveyteen ja henkiseen tukeen, toimeentulon rakentamiseen sekä oikeudelliseen apuun.

Kongossa seksuaalirikoksen tekijä joutuu harvoin teostaan vastuuseen. Tämä tarkoittaa sitä, että maassa vallitsee vaikenemisen ja rankaisemattomuuden kulttuuri. Uhreille tarjotaan oikeudellista apua, jotta rikoksen tekijät saisivat rangaistuksensa. Oikeuden saaminen tukee uhrien pitkäaikaista toipumista. Samalla asenteiden muuttaminen yhteiskunnassa edistää väkivallan ennaltaehkäisyä.

Vain vahvistamalla toinen toisiamme ja rakentamalla tasa-arvoa yhteisöissä voimme katkaista väkivallan kierteen ja löytää voimaa kivun keskeltä.

Vahingolliset asenteet ja epätasa-arvoa ylläpitävät sosiaaliset rakenteet voivat alkaa murtua vasta, kun hiljaisuus murretaan. Vain toinen toistaan vahvistamalla ja rakentamalla tasa-arvoa yhteisöissä voimme katkaista väkivallan kierteen ja löytää voimaa kivun keskeltä.

Toivoa, rakkauden satoa ja tuloksia

Fida ja CEPAC tekevät työtä kongolaisissa kyläyhteisöissä ja kouluilla tarjoten koulutuksia ja keskusteluryhmiä arjen väkivallattomaan ja turvallisempaan elämään.  Kouluissa opettajien osaamista vahvistetaan, jotta jokainen lapsi taustastaan riippumatta pääsisi kouluun. Paikalliset kirkkokunnat vahvistavat väkivallattomuuden kulttuuria kouluympäristöissä, koordinoivat erilaisia rauhanryhmiä sekä työskentelevät perheiden kanssa, jotta arki olisi kaikin puolin turvallisempaa. Tähän kuuluu myös tasa-arvotyö sekä tuki seksuaalisen väkivallan uhreille.

Väkivallan selviytyjät ovat pystyneet jakamaan kipeitä kokemuksiaan, ja toipuminen on voinut alkaa.

Vuonna 2023 yhteistyöllä saavutettiin merkittäviä voittoja seksuaalista väkivaltaa kokeneiden toipumisessa. CEPACin ja Fidan järjestämien vertaistukiryhmien osallistujista jopa puolet on pystynyt palaamaan yhteisöihinsä, eivätkä he elä eristyksissä. Selviytyjät ovat pystyneet jakamaan kipeitä kokemuksiaan, ja toipuminen on voinut alkaa.

Kaikessa työssä on mukana vahva yhteiskunnallinen vaikuttamistyö. Sillä pyritään muuttamaan yhteiskunnan rakenteita ja valta-asetelmia. CEPACin, Fidan ja muiden järjestöjen sisukkaan vaikuttamistyön tuloksena Kongon hallitus teki sitoumuksen, että jokaisella naisella on mahdollisuus päästä sairaaloissa ilmaiseksi raskauteen ja synnytyksiin liittyviin hoitoihin. Monilla köyhyydessä elävillä naisilla Kongossa on ollut vaikea maksaa klinikkamaksuja synnytyksen jälkeen.

Yhteistyö sairaaloiden ja terveydenhuollon kanssa on myös kantanut hedelmää, ja useiden klinikoiden osaaminen seksuaalisen väkivallan uhrien auttamisessa on parantunut. CEPACin ja Fidan koulutukset ovat parantaneet terveysalan ammattilaisten kykyä kohdata uhreja ja tarjota terapeuttista keskustelua, vertaistukea, neuvontaa ja ryhmäterapiaa. Myös viranomaiset ovat tarttuneet tilaisuuteen lisätä osaamistaan, ja alueellinen poliisi onkin pyytänyt koulutusta raiskausten uhrien tukemisesta.

Sisukkaan vaikuttamistyön tuloksena Kongon hallitus teki sitoumuksen, että jokaisella naisella on mahdollisuus päästä ilmaiseksi raskauteen ja synnytyksiin liittyviin hoitoihin.

Fida pyrkii Kongossa myös auttamaan uhreja ​saamaan takaisin itseluottamuksensa. Tavoitteena on muuttaa kipu voimaksi ja tuska toivoksi. Toipumisprosessin aikana moni nainen päättää ryhtyä itse taistelemaan seksuaalista väkivaltaa vastaan, ja heistä tuleekin todellisia aktivisteja, jotka eivät ainoastaan ​​suojele omia oikeuksiaan, vaan myös lapsiaan ja yhteisöjään.


Matka uhrista selviytyjäksi on pitkä, mutta fyysisellä, henkisellä ja sosiaalisella tuella se on mahdollinen. Tätä prosessia tukee Eväät elämään -kampanja. Ole mukana ja auta: www.evaatelamaan.fi.