Koukuttava hammasjauhe
Raija Harri Intiasta kertoo, kuinka hampaiden puhdistaminen koukutti pienet romanitytöt purutupakkaan.
Muistan lapsuudestani kylpyhuoneen lavuaarin yläpuolelle liimatun tarran ”Harjaa hampaat, huuhdo suu, hammaspeikko lannistuu.” Sinne ne hammaspeikot uivat viemäriä myöten näkymättömiin. Eikä muita peikkoja sitten ollutkaan. Ainakaan hampaisiin liittyviä.
Intia ja hammaspeikot
Toisenlaisesta hammaspeikoista kuulin romanilapsilta Intian Rajastanissa, Udaipurin slummissa. Pikemminkin he kertoivat hammaspeikon kaverista, joka saa vahvan otteen lapsista hammashygienian myötävaikutuksella.
Useat intialaiset oppivat käyttämään neem-puusta tehtyä ”hammasharjaa”. Puisen tikun pää pureskellaan ”harjaksi”. Toinen tuttu tapa on sekoittaa lehmänlannasta ja tuhkasta hammastahna. Sitä en tiedä riittääkö tällä tahnalla ja sormella pesu pitämään purukaluston kunnossa. Ei ole ollut tarvetta kokeilla sitä. Mieluummin puhdistan hampaani hammasharjalla ja tahnalla, mikä on myös tuttu konsti Intiassa.
En myöskään ole tullut käyttäneeksi hammasjauhetta hampaideni pesuun. Tummuneisiin hopeakoruihini se on kyllä ollut mainio puhdistusaine.
Tupakkaa sisältävä hammasjauhe koukutti tytöt purutupakkaan, jota oli saatava keinolla millä hyvänsä.
Onneksi en siis ole tutustunut hammasjauheeseen. Olisin pian tietämättömyyttäni ottanut käyttöön juuri sen hammasjauheen, jonka käytössä piilee ansa.
Siihen ansaan putosivat myös kolmevuotias Smita ja neljävuotias Sunita. He oppivat pesemään hampaansa ripottelemalla kosteaan sormeen punertavaa hammasjauhetta. Siitä tuli erittäin virkeä olo. Ihan kuin joku olisi antanut kunnon piristysruiskeen. Mutta sitten virkeys muuttui väsymykseksi.
Kerran tytöt löysivät lattialla lojuvat pienet, auki revityt pussit, joissa oli murusia jäljellä. Lapsen uteliaisuudella oli pakko kokeilla miltä murut maistuivat. Ne maistuivat ihan samalta kuin hammasjauhe. Tuttu maku. Tuttu virkeyden tunne. Purutupakka, sitä tytöt löysivät pusseista.
Siitä se alkoi. Tupakkaa sisältävä hammasjauhe koukutti tytöt purutupakkaan, jota oli saatava keinolla millä hyvänsä.
Ystäviensä kanssa Smita ja Sunita keräilivät kadulta toisten poisheittämiä tupakkapussijämiä ja noukkivat maasta uusiokäyttöön jonkun muun jo kertaalleen käyttämän tupakkamällin. Jos hyvin sattui, he pystyivät kerjäämällä tienaamaan rahat aivan tuoreeseen purutupakka-annokseen. Välillä isoäiti antoi osan omasta tupakastaan. Välillä äiti. Tupakka oli luonnottoman luonnollinen osa tyttöjen elämää.
Pikkutyttöjen tupakkainen elämä jatkui. Meni vuosi, meni kaksi. Sitten elämään astuivat uudet tuttavuudet.
Tyttöjen kotikylällä alettiin pitää Fidan kummivaroin toimivaa lastenkerhoa. Lukemisen ja kirjoittamisen ohella tytöt oppivat tupakan pureskelun aiheuttamista suusairauksista. Terveysvalistuksen saattelemana hammasjauhe vaihtui hammasharjoihin ja tahnaan, jotka he saivat kerhon opettajilta. Opettajat tukivat tyttöjä heidän taistelussaan päästä irti tupakkariippuvuudesta. He rohkaisivat, maanittelivat ja palkitsivat tyttöjä. Lopulta tytöt vieroittuivat täysin tupakasta.
Viime vierailullani kymmenkunta lasta kertoi päässeensä eroon tupakan pureskelusta!
Terveysvalistus yhdessä tämän elävän elämän esimerkin kanssa on saanut ihmeitä aikaan koko kylässä. Viime vierailullani kymmenkunta lasta kertoi päässeensä eroon tupakan pureskelusta! Samalla lapset ja heidän vanhempansa ovat oppineet välttämään sitä yhtä hammasjauhetta, jossa lymyää koukuttava tupakka.
