Asun maassa, jossa ulkomaalaiset ovat suhteellisen harvinainen näky.  Niinpä vedämme puoleemme monenlaisia ihmisiä. Tästä tietoisina olemme luoneet hieman pilke silmäkulmassa kaavan, jonka mukaan jaamme ihmiset eri ryhmiin.  

Kun istumme samassa huoneessa paikallisten kanssa, jotka eivät ole tavanneet meitä ennen, siellä on yksi tai kaksi, jotka ovat todella innostuneita tapaamaan ulkomaalaisia.  He osoittavat ystävällisyyttä, haluavat vaihtaa puhelinnumeroa ja tutustua meihin paremmin. Suurin osa huoneessa olevista ovat neutraalin kohteliaita, ja jatkavat elämäänsä meitä sen kummemmin ajattelematta.  Sitten siellä on se yksi, joka istuu hiljaa meitä tarkkaillen, vähän epäluuloinen, ehkä vihamielinen.

Se mikä ulospäin vaikutti epäluulolta, olikin epätoivoista oikean tien etsimistä elämän labyrintissä.   

Emme koskaan tiedä, millaisilla motiiveilla ihmiset meitä kohtaavat. Ylenpalttisen ystävällisillä voi olla itsekkäät motiivit; he haluavat jonkinlaista hyötyä, kuten työn, viisumin länteen, englannin opetusta.  

Mieheni istui kerran eräässä juhlassa miehen vieressä, joka haastoi häntä monilla kysymyksillä uskosta.  Hän väitteli ja riiteli, ja mieheni vastaili parhaansa mukaan. Juhlan loputtua mieheni lähti nääntyneenä kotiin.  “Tuo mies ei kyllä koskaan aio uskoa!” hän ajatteli.

Seuraavana aamuna hän kuuli, että tämä mies oli tullut uskoon samana yönä. Juhla-aterialla tapahtunut haastaminen oli ollut viimeinen taistelu ennen luovuttamista. Se mikä ulospäin vaikutti epäluulolta ja vihamielisyydeltä, olikin epätoivoista oikean tien etsimistä elämän labyrintissä.     

Jeesus veti elämänsä aikana puoleensa monenlaisin motiivein varustautuneita ihmisiä. Sairaat etsivät parantumista, äidit hakivat siunauksia lapsilleen, väkijoukot kaipasivat voimakasta johtajaa. Monet sen ajan marginaaliryhmistä, kuten ulkomaalaiset ja naiset, saivat luvan lähestyä häntä, ja Jeesus antoi heille ennenkuulumatonta huomiota, jopa julkista ylistystä heidän uskonsa tähden.  

Mutta eihän kukaan voi ottaa päämääräkseen kuolemaa.

Jeesuksen läheisin ryhmä, opetuslapset, koostui myös monenlaisista ihmisistä ja motiiveista. Jeesus tiesi alusta asti heidän syvimmät motiivinsa ja ajatuksensa, jopa tarkemmin kuin he itsekään. Ja hän kutsui heidät olemaan kanssaan.    

Kolmen vuoden ajan Jeesus tarjosi opetuslapsilleen kaikki mahdollisuudet tulla tuntemaan hänet läheisesti, ymmärtämään hänen suunnitelmansa.  Hän paljasti opetuslasten itsekkäät motiivit ja kunnianhimon, ja haastoi heitä omaksumaan hänen päämääränsä.

Mutta eihän kukaan voi ottaa päämääräkseen kuolemaa.  

Jeesus olisi voinut voittaa omakseen koko maailman.  Mutta hänellä oli toinen suunnitelma.

En usko, että Juudas oli lähtenyt Jeesuksen seuraan pettääkseen hänet. Mutta tuolla viimeisellä yhteisellä juhla-aterialla, kun Jeesus tarjosi hänelle murrettua leipää ja viinimaljan, hän on jo tehnyt valintansa. (Luuk. 22:19-21)    

Vain ystävä voi pettää ystävän. Hallitusmiesten ja auktoriteettien taholta tuleva vaino ei viillä sydäntä niin kuin läheisen ystävän kavala suudelma.

Entä Pietari, tuo äänekäs kannattaja, joka luuli uskovansa Jeesuksen päämäärään niin, että oli valmis jopa taisteluun Jeesuksen puolesta?  Saman yönä hän kieltää Jeesuksen julkisesti. Kolme kertaa.

Jeesuksen saapuminen pääkaupunkiin viisi päivää aiemmin oli saanut koko kaupungin liikkeelle, hurraamaan tienvarsiin. Tänään sama väkijoukko vaatii ristiinnaulitsemista.  

Vain Jeesus pysyy järkähtämättä kurssissa.  Hänen päämääränsä häämöttää kivisellä kalliolla kaupungin ulkopuolella.  ”Anna heille anteeksi Isä”, hän pyytää, kun risti nostaa hänet kohti taivasta.  He eivät tienneet, mikä meidän päämäärämme oli.

Jeesus olisi voinut voittaa omakseen koko maailman ja sitä me häneltä pyysimme.  Mutta hänellä oli toinen suunnitelma, jota me emme nähneet, jonka motiivia me emme ymmärtäneet.

Hän voitti kuoleman.