Kriisi jatkuu Jemenissä – Fidan apu pitää elämää yllä
Lähes kuusi vuotta kestäneen sodan jälkeen Jemenissä on eniten ruokaturvattomia ihmisiä maailmassa.
Lähes kuusi vuotta kestäneen sodan jälkeen Jemenissä on eniten ruokaturvattomia ihmisiä maailmassa.
Fidan työ Afganistanissa paransi naisten koulutusmahdollisuuksia ja toi hammashoidot köyhimpien ulottuville.
Ukrainaa kohdannut tragedia on yksi Fidan historian suurimmista avustusoperaatioista. Fidan Ukraina-keräys on tuottanut jo miljoona euroa. Suomalaisten avulla on esimerkiksi jaettu viikoittain ruokaa Taka-Karpatian alueella.
Maiju Heikkinen lähti sosiaalialan harjoitteluun Bangladeshiin Fida Short -jakson kautta. Työ köyhissä yhteisöissä opetti, että sosiaalityötä ei vielä arvosteta maassa tarpeeksi.
Marianne ja Esa-Matti Pyykkösellä on ilon aihetta. Pariskunta on tehnyt lähetystyötä Papua-Uudessa-Guineassa yhdeksän vuotta ja nyt tärkeä työvaihe on tulossa päätökseen. He ovat kääntäneet ja toimittaneet Raamatun helmiä -kirjasarjan tok pisiniksi. Sarjaan kuuluu kuusi opetuskirjaa sekä kuusi kuvakirjaa, ja se on aiemmin käännetty yli 30 kielelle.
Kuukautiset koskettavat suoraan puolta maailman väestöstä, mutta ymmärrys kuukautisten merkityksestä ja vaikutuksesta ei silti ole kaikilla jaettu. Puutteelliset olosuhteet koskettavat monia ja muutos tarvitsee tuekseen asenteiden muuttumista.
Julietta istuu hätämajoituksen lattialla olevan patjan reunalla. Rauhallisesti juttelevan 32-vuotiaan äidin silmissä kiiltää huoli. Kaksi perheen lapsista on hänen luonaan turvassa, mutta 13-vuotiasta poikaa ei päästetty rajan yli. Hän jäi isänsä kanssa Ukrainaan.
Fidan työntekijä vieraili Ukrainassa kartoittamassa avun tarvetta. Hätämajoituksen ja ruoka-avun lisäksi aloitamme psykososiaalisen tuen koulutukset.
Fidan humanitaariseen apuun kuuluu myös psykososiaalinen tuki, jonka avulla ihmisiä tuetaan traumojen käsittelyssä ja sopeutumisessa uuteen tilanteeseen. Lahjoituksena saadut traumanallet auttavat Ukrainan sotaa paenneita lapsia.