Kummina jokainen voi muuttaa maailmaa
Johanna Tampio on toiminut Fidan kummina jo reilun kymmenen vuoden ajan. Hän haluaa olla mukana rakentamassa lapsille parempaa tulevaisuutta.
Johanna Tampio on toiminut Fidan kummina jo reilun kymmenen vuoden ajan. Hän haluaa olla mukana rakentamassa lapsille parempaa tulevaisuutta.
Ugandalainen Florence Akidi joutui lapsena siepatuksi. Vapauduttuaan hän pääsi mukaan entisille lapsisotilaille suunnattuun ohjelmaan, jonka avulla hän pystyi käsittelemään traumojaan. Lopulta hänestä tuli kyläyhteisönsä naisten johtaja.
Tänään 11. lokakuuta vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Päivän tavoitteena on tukea tyttöjä: muistuttaa heidän oikeuksistaan sekä luoda heille mahdollisuudet elää ilman syrjintää ja väkivaltaa. Me työskentelemme joka päivä sen eteen, että tyttöjen oikeus koulutukseen, terveyteen ja turvalliseen elinympäristöön toteutuu.
Globaali koulutuskriisi on syventynyt Covid-19-pandemian takia. Jopa 1,5 miljardia lasta on ollut pandemian aikana poissa koulusta. Pitkät koulusulut ovat tuoneet takapakkia oppimiseen. 50 miljoonaa lasta on vaarassa pudota koulusta pysyvästi. YK:n kestävän kehityksen tavoitteen 4 on taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet vuoteen 2030 mennessä. Miten pääsemme tavoitteeseen haasteista huolimatta? Vastauksia etsittiin yhdessä Fidan, Kirkon Ulkomaanavun, Pelastakaa Lapset ja Planin webinaarissa Takaisin kouluun?
Bidibidin pakolaisleirillä arkisetkin asiat ovat haastavia. 20-vuotias Maneno Rose kertoo tarinansa.
Helena ja Samuel Tedder lapsineen pelastuivat täpärästi salamatulvan iskettyä heidän kotitaloonsa.
Lähetystyötä voi tehdä monella tapaa, myös omaa ammatillista osaamistaan hyödyntäen. Uudenlaisesta lähetystyön muodosta on mahdollista päästä kuulemaan ja keskustelemaan 28. elokuuta järjestettävässä Fidan webinaarissa, jota luotsaavat Sofia ja Jani-Matti Korpela. Webinaari on suunnattu opettajille ja muille opetusalan ammattilaisille. Ilmoittautuminen siihen on 25.8. mennessä.
Fida on työskennellyt Afganistanissa vuodesta 2014. Vaikka maassa toimivan kumppanijärjestön kansainväliset työntekijät evakuoitiin, työ voinee jatkua tilanteen rauhoituttua.
Koronapandemia, ilmastonmuutos ja pitkittyneet konfliktit ovat ajaneet ennätysmäärän ihmisiä pakoon kodeistaan. Eniten kärsivät maailman köyhimmät ja heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.