Yhdessä Jemenin kansan puolella – Työ nälän ja konfliktin keskellä jatkuu
Fidan jemeniläinen yhteistyökumppani kävi vierailulla Suomessa tuomassa terveisiä kotimaansa tilanteesta. Hän pyytää rukousta Jemenin kansan puolesta.
Fidan jemeniläinen yhteistyökumppani kävi vierailulla Suomessa tuomassa terveisiä kotimaansa tilanteesta. Hän pyytää rukousta Jemenin kansan puolesta.
Kirkossa esitetty kristillisen kuorojärjestön lastennäytelmä sai aikaan kohun. Lähetystyön viestinnässä ei tule toistaa vanhentuneita mielikuvia, toteaa Fidan toiminnanjohtaja.
Kuulovammaisten lasten on vaikeaa osallistua yhteiskuntaan, jos heillä ei ole mahdollisuutta oppia viittomakieltä koulussa.
Vuosi sitten kerroimme kolmekymppisestä Ninasta, joka jäi Ukrainaan sodan keskelle auttamaan, vaikka olisi voinut paeta ulkomaille. Miten vuosi sodan keskellä on vaikuttanut häneen?
Kymmenvuotisen opettajan uransa aikana bangladeshilainen Maya Pandey on kuullut ja nähnyt monenlaista. Hän nauttii opettamisesta ja siitä, että saa kohdata lapsia ja nuoria – heidän haasteensa eivät jää huomaamatta. Hänen kotiseudullaan maalla lapsiavioliittoja tapahtuu, vaikka se on lailla kiellettyä. Joskus kuullessaan naittaimisaikeista koulu ja viranomaiset yrittävät estää.
Siirtolaisperheen poika Henry Mononen lähti maailmalle Kanadasta parikymppisenä opiskelijana. Raamattuopinnot IK-opistossa, nuorisopastorin työ ja lopulta vuosikymmen lähetystyössä Thaimaassa ovat johdattaneet Henryn ja hänen vaimonsa Ruutin Japaniin.
Kasvavassa iässä oleva lapsi on herkkä ja tarvitsee aikuisen suojelua. Toisinaan pyrimme säästämään lapsia elämän raadolliselta puolelta, mutta joskus sen paljastaminen on elintärkeää. Bangladeshilaisille tytöille tietoisuus lapsiavioliittojen vaaroista on tärkeää, jotta he voivat suojella omia oikeuksiaan.
Alakoululaisilla tytöillä on selkeä suunnitelma tulevaisuudesta ja halu muuttaa yhteisön haitallisia tapoja. Kumpikin heistä on nähnyt, kuinka koulutyttöjä naitetaan.
Rap-artisti Paleface kokosi bangladeshilaisten lasten tekemistä runoista spokenwordin, jonka esittää Fidan kampanjavideolla Heinähattu-näyttelijä Emelia Levy. Video kertoo sydäntäsärkevää tarinaa lapsiavioliitoista.
Tanian tarina on tuttu 38:lle miljoonalle muulle bangladeshilaistytölle. 17-vuotiaan Tanian kotiin tuli yllättäen vieraita ihmisiä, heidän joukossaan Tanian tuleva aviomies. Seuraavan kerran he tapasivat hääjuhlassa, kun tyttö naitettiin tuolle vieraalle, aikuiselle miehelle.