Budapestin rautatieasemasta on tullut kahdessa viikossa risteyspaikka. Epätoivo ja arka toivo, epätieto ja väsymys, avuliaisuus ja kauhu sekoittuvat sekamelskaksi Unkarin pääkaupungin asemalla. Ukrainan pakolaisista osalle tämä on päämäärä, osalle välipysäkki ja osalle vain hatara askel johonkin suuntaan.

Kirkkaan siniset pylväät kohoavat kohti korkeuksia ja suuria ikkunoita. Vaaleita seiniä koristavat kultaiset kiehkurat. Sininen juna seisoo laiturilla. Toiselle lipuu hieman tummemman sininen juna. Kaikki on sinistä. Näkymä on seesteinen auringon valon siivilöityessä ikkunoiden läpi. Todellisuus on kuitenkin toinen – riittää, kun kiertää aseman toiselle sivulle.

Poliisit ja vartijat vartioivat aluetta ja päästävät tasaiseen tahtiin tulevat linja-autot lähemmäksi. Kuvalliset ja monikieliset kyltit ohjaavat tulijat oikeaan bussiin – ainakin ne tulijat, joilla ylipäänsä on joku paikka, minne mennä. Ihmiset parveilevat unkarilaisten vapaaehtoisten ja järjestöjen pisteiden luona. Muutama telttakatos on asetettu asemarakennuksen eteen. Erilaisia opastekylttejä riippuu kaikkialla. Ne tuovat edes vähän turvaa saapuneille, joista osa on yksin ja osa ryhmissä.

Värikkäitä vilttejä on kasattu valmiiksi odottamaan tarvitsijoita. Niiden vieressä nuori tyttö istuu kivetyksellä pysähtynyt katse silmissään ja viininpunainen pipo syvälle päähän vedettynä. Kaikkien ihmisten keskellä hän on kuitenkin niin yksin.

Vaaleanpunaiseen takkiin pukeutunut nainen pitelee kädessään pahvimukia, jossa on keittoa. Hän on matkalla oman äitinsä kanssa.

– Äiti on niin vanha, että minun piti lähteä. Mieheni pakeni Turkkiin, sillä hän on turkkilainen, nainen kertoo.

Nuoren äidin paperinen kassi repeää. Maahan vierii muutama banaani ja muuta pientä tavaraa. Nopeasti äiti nappaa läpinäkyvän jätesäkin ja alkaa hädissään täyttämään sitä tavaroilla.

Myös rautatieaseman pieni aulatila on muutettu Ukrainasta sotaa pakenevien ihmisten avustustilaksi. Pöydillä on ruokaa, lääkkeitä ja joitakin vaatteita. Niiden takana seisoo seurakuntien ja järjestöjen edustajia. Ihmisiä tulee ja menee. Silmissä sama väsynyt katse. Sivussa pieni lapsi istuu kietoutuneena huopaan. Toisaalla nuorehko nainen puristaa vesipulloja rintaansa vasten.

Unkariin on paennut jo yli 200 000 ukrainalaista. Osa on vain läpikulkumatkalla ja osa haluaa jäädä juuri Budapestiin. Kaupunki on järjestänyt asuntoja tai majapaikkoja. Monet kuitenkin ajelehtivat epävarmoina.

– Minulla on kyllä ystäviä muualla, mutta en ole ollut heihin yhteydessä pitkään aikaan, sanoo eräs nainen.

Avustustyöntekijä aloittaa jakamaan pizzaa ja hieman hajallaan ollut joukko tiivistyy rykelmäksi. Nuori romanityttö vauva sylissään ja kolme pienempää sisarusta jaloissaan yrittää kurottaa saadakseen pizzaa. Hän luovuttaa ja poistuu muun perheen luo, mutta palaa pian uudestaan ja saa onnekseen pizzan. Pienet sisarukset viipottavat perässä. Seurueen koko elämä on pakattuna jätesäkkeihin. Ne kohoavat kasana lasten vieressä. Sininen lasten leikkimopo paistaa mustien säkkien keskeltä. Miten näiden lasten lapsuus jatkuu? He seisovat bussin vieressä valmiina kipuamaan oikeaan bussiin.

Äiti työntyy ihmisten läpi huutaen omaa lastaan.  Äänestä kaikuu huoli. Oikeastaan kaikista läsnäolijoista kaikuu huoli. Niin moni on jättänyt rakkaitaan taakseen.

Ukrainan sota ja humanitaarinen kriisi ovat todellista totta eikä rajan ylittäminen poista sitä.

---

Lahjoita Fidan Ukraina-apuun:

MobilePaylla numeroon 46003

Lahjoitustilille

Fida International ry
IBAN-tilinumero: FI41 228 718 0000 5256
Viitenumero: 570077

Tekstiviestillä 10 €: Lähetä viesti fida10 numeroon 16155.
Palvelun tuottaa Arena Interactive.

Verkkolahjoitus alla: