Welongo Faizi pakeni 20 vuotta sitten Kongon veristä sisällissotaa. Pakolaisvuosien vaikeudet kääntyivät voitoksi: nyt hän vuorostaan auttaa muita pakolaisia.

Syyskuussa 1996 zairelainen Welongo Faizi, 22, oli juuri asettunut Bukavun kaupunkiin aloittaakseen yliopisto-opinnot. Kesällä 1994 Ruandan kansanmurhan jälkeen sadattuhannet hutut olivat paenneet Zairen itäosiin. Afrikan suurten järvien alueella oli levotonta, ja alueella liikkui aseistettuja joukkoja useista valtioista. Lokakuussa 1996 syttyi sota.

– Sota tuli tuhoamaan elämää. Se erotti meidät perheestä ja esti opintoni, Welongo huokaisee.

Welongo pakeni sotaa 18-vuotiaan Byabele-veljensä kanssa. He matkasivat ensin kuorma-auton kyydissä, sitten veneellä ja vielä viikon jalkapatikassa. Lopulta veljekset päätyivät Tanganjikajärven rantaan paikkakunnalle, josta oli veneyhteys Tansaniaan. Venematka maksoi 80 dollaria. Welongo myi vaatteet, kengät ja vuodevaatteet. Byabelellä oli mukanaan pieni kultahippu, jonka hän myi.

Veljekset saapuivat Tansaniaan Nyarugusun pakolaisleirille joulukuussa 1996. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita: puoli vuotta kestänyt sota vaati yli 200 000 siviiliuhria.

 

Englanninluokka puun alla

– Alue 1, kylä 1, sektori 1, palsta 9, kertaa Welongo kotinsa koordinaatteja pakolaisleirillä.

YK:n koordinoima toukokuussa Istanbulissa pidetty Humanitaarinen huippukokous (WHS) totesi, että jopa 30 miljoonaa lasta uhkaa jäädä vaille peruskoulutusta katastrofien vuoksi. Huonoin tilanne on syyrialaislapsilla.

Leirin arki oli karua: ruoasta oli pulaa, päivät olivat loputonta odottamista ja epätietoisuutta. Welongo etsi kahden kuukauden ajan töitä – tuloksetta. Hän osasi jonkin verran englantia ja päätti opettaa sitä pakolaisnuorille.

”Luokkahuone” oli puun alla, oppilaita oli 50. Liitutauluna oli puun runko, josta oli veitsellä irrotettu kuori siten, että sen pintaan saattoi kirjoittaa puuhiilellä. Oppilaiden vihkona oli tyhjä jauhopussi. Koulumaksunsa oppilaat maksoivat pavuilla ja jauhoilla, joita avustusjärjestöt jakoivat.

Huhtikuussa 1997 kongolaisen CEPAC-helluntaikirkon jäsenet järjestäytyivät pakolaisleirillä siten, että he aloittivat oman koulun ja pyysivät Welongon opettajaksi.

Fidalla ja Tansanian FPCT-helluntaikirkolla oli pakolaisleireillä Suomen ulkoministeriön tukema humanitaarisen avun hanke. Hanke tuki nuorten koulunkäyntiä: rakensi kouluja, varusti luokkia ja jakoi opiskelutarvikkeita.

Welongon koulusta tuli yksi Nyarugusun leirin parhaimmista sekä materiaalituen että Welongon laadukkaan opetuksen ansiosta.

 

Ilon ja surun hetkiä

Perjantaina 19.8.2016 vietetään maailman Humanitaarisen avun päivää. MTV3-kanavan Huomenta Suomi -lähetyksessä noin kello 7.30 keskustellaan humanitaarisen avun innovaatioista suomalaisjärjestöjen työssä ja YLE TV1-aamutelevisiossa kello 7.45 vammaisten oikeuksista kehitysyhteistyössä ja kriiseissä.

Welongo suunnitteli viettävänsä leirillä enintään vuoden, mutta kotimaassa alkoi pian uusi sota. Siinä kuoli vuosina 1998–2003 yli kolme miljoonaa ihmistä. Kotiinpaluu oli mahdotonta.

– Kahteen vuoteen emme tienneet perheestämme mitään. Sen jälkeen kuulimme, että he olivat paossa jossain Kongossa. Nuorin veljeni, joka oli 8-vuotias, kuoli pakomatkalla kranaatin räjähdettyä lähellä.

Myöhemmin Welongo sai tietää, että hänen isänsä oli hakattu kuoliaaksi sissien käsissä.

Surullisten uutisten keskellä tapahtui jotain hyvääkin. Welongo löysi elämänkumppanikseen Fatuman, ja nuorenparin häät pidettiin pakolaisleirillä. Welongo jatkoi Fidan hankkeessa ja hoiti useita tehtäviä niin opettajana kuin toimistotyöntekijänä. Pariskunnalle syntyi leirillä viisi lasta.

 

Kongossa odotetaan rauhaa

Welongo Faizi lähti Nyarugusun pakolaisleiriltä vuonna 2007 vietettyään siellä 11 vuotta.

– Leirivuodet kasvattivat itsevarmuutta, mutta opettivat myös kärsivällisyyttä. Opin, että Jumala on kutsunut minut palvelemaan. Lisäksi opin hyvän kirjoitustaidon.

– Olen kiitollinen Jumalalle siitä, mitä olen saanut Fidan ja Suomen ulkoministeriön kautta. Tansaniaan tullessa minulla ei ollut mitään. Nyt minulla on vaimo, lapset ja työ.

Kongossa Welongo jatkoi useissa tehtävissä Fidan ja CEPAC-helluntaikirkon humanitaarisen avun hankkeissa. Welongo kuvailee Kongon tilannetta ”vaikeaksi ja monimutkaiseksi”. Eniten ihmiset kaipaavat rauhaa.

– Sisimmässäni minulla on toivo ja uskon, että tilanne vielä muuttuu. Kongoon tulee rauha ja ihmiset saavat elää turvassa.

– Maastani puuttuu hyvä johtajuuden henki ja kansallinen eheys. Kongo ei ole köyhä maa, vaan täynnä resursseja, mutta niiden hyödyntämiseen tarvitaan hyviä johtajia. Toivon, että lapseni näkevät tämän toteutuvan.