Heli Tiusanen kertoo Fida Short -harjoittelustaan Keniassa.

Lokakuun alussa astelimme Afrikan maaperälle ja siitä alkoi koko perheen seikkailu nimeltä ”äidin harjoittelu Fidalla” Fida Short -jakson kautta. Perheen mukaan ottaminen harjoitteluun toiselle puolelle maapalloa vaati paljon rukousta ja suunnittelua, myös joustoa monilta tahoilta. Mies jäi vuorotteluvapaalle ja lapset kotiopetukseen. Jälkikäteen ajateltuna homma oli hirmuinen, mutta kannatti: meille kaikille jäi mukavat muistot matkasta. Oli mielenkiintoista tutustua Fidan työhön Keniassa ja nähdä, miten eri tavalla ihmiset elävät Afrikassa kuin Suomessa.

Harjoittelu toi mukavan tauon Suomen hektisestä arjesta ja tuuletti aivoja virkistävästi. Parasta oli, että pääsin käytännössä soveltamaan monia taitoja, jotka olen saanut meneillään olevasta Lapin yliopiston hallintotieteen maisterin opinnoista. Tehtävänäni oli Fidan Kenian maaohjelmavastaavan, Elisha Guran, tukeminen hallinnollisissa tehtävissä. Käytännössä esimerkiksi kävin kaikkien maaohjelman 17:sta paikallisen työntekijän kanssa kehityskeskustelut sekä toteutin kyselyn henkilökunnan lisäkoulutuksen tarpeista. Lisäksi sain mahdollisuuden tutustua Fidan tekemään arvokkaaseen työhön kentällä. Pääpaino työssä on yhteisöjen kouluttamisessa muun muassa  tuottavamman maatalouden harjoittamisessa, tyttöjen ympärileikkauksen vastaisessa työssä sekä vammaisten lasten ja nuorten oikeuksien edistämisessä. 

Toisenlaisia totuuksia uudessa ympäristössä

Harjoittelu vieraassa maassa ja kulttuurissa on kokonaisvaltainen oppimisprosessi. Supisuomalaista ajattelua avartaa nähdä toisenlainen ympäristö – tai pikemminkin toisenlaisia totuuksia. Oma elinpiirini Suomessa on varsin heterogeeninen. Niin rikkaiden kuin köyhienkin lapset käyvät samaa lähikoulua, käyttävät samoja Reiman talvihaalareita ja rakentavat samasta lumesta yhteisiä lumiukkoja. Keniassa luokkaerot näkyvät kaikessa. Rikkaiden lapset käyvät kalliita yksityiskouluja, kun köyhien lapset joutuvat tyytymään muutamaan vuoteen, joskus kouluttamattomien opettajien opinahjossa. Rikkaiden asuinalueilla komeilee toinen toistaan hienompia linnoja ja vieressä sijaitsevilla epävirallisilla asuinalueilla slummeissa vessattomat pienet hökkelit nojaavat toisiinsa, etteivät kaatuisi.

Kaksi kolmasosaa kenialaisista elää edelleen köyhyysrajan alapuolella ja ansaitsevat alle 3 euroa päivässä. Inflaatio on kurittanut Keniaa viime vuosina ja monien tuotteiden hintataso hipoo Suomen tasoa.  Esimerkiksi maitotuotteet ovat kalliita. Maito on täysmaitoa, ja se myydään puolen litran pusseissa. Jugurttia on hyllyssä kolmea erilaista. Edam-juustosta saa pulittaa 25 euroa kilolta. Tosin köyhät kenialaiset tuskin edes unelmoivat juustosta, vaan ovat kiitollisia, jos saavat päivittäisen maissipuuroannoksensa. 

Asuimme 11-kerroksisen kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Katolta avautuu näkymä kaupungin ylle ja tien toisella puolella majaa pitää Japanin suurlähettiläs. Turvallisuuden tunnetta luo taloa ympäröivä korkea aita sekä porttia puolen vuorokauden vuoroissa työskentelevä vartijakaksikko. Vartijat ovat mukavia miehiä ja ovat kertoneet asuvansa läheisessä slummissa. Monien perhe jatkaa elämää maaseudulla. Miehet ovat lähteneet hankkimaan elantoa pääkaupungista.  

On vain Herran suuri ihme, että auton pellit eivät juurikaan rytise. Kunpa Suomessakin olisi näin joustava liikennekulttuuri.

Liikenne Keniassa on varsin kaoottista, jopa vaarallista. Varsinkin ruuhka-aikoina aamulla ja iltapäivällä mopot, uutuuttaan kiiltävät katumaasturit ja mustaa pakokaasua tupruttavat paikallisbussit, matatut, matelevat kävelyvauhtia. Tien ylittäminen on silloin helpompaa, kun voi puikkelehtia autojen välissä. Ensisijainen liikennesääntö on se, että suurin, hienoin ja kallein auto ajaa ensin. Kolmioita ei risteyksissä ole, vaan autot puskevat toistensa eteen pikkuhiljaa hivuttautumalla. Varsinkin ruuhka-aikoina kaksikaistaiselle tielle saattaa muodostua viisikin rinnakkaista kaistaa, kun ohituksia tehdään sekä penkan kautta että keskikaistaa käyttäen. Eräs taksikuski totesi kerran, että mahdolliset kolarit yritetään hoitaa puhumalla, sillä poliisin kutsuminen paikalle tietää vain ajan hukkaa. Välillä näkee tilanteita, että keskellä vilkasliikenteistä tietä kuljettaja työntää käden ulos ikkunasta ja tekee U-käännöksen ilman ongelmia. On vain Herran suuri ihme, että auton pellit eivät juurikaan rytise.  Kunpa Suomessakin olisi näin joustava liikennekulttuuri.  

Myös turvallisuuden käsite poikkeaa siitä, mihin Suomessa olemme tottuneet. Valkoihoisilla aikuisillakaan ei ole pimeän tullen kadulle menemistä, ja lopulta emme välttyneet aseelliselta ryöstöltä edes päivän valossa. Turvallisuussyistä taitoin työmatkani uberilla, sovelluksen kautta tilattavalla taksilla. Parinkymmenen minuutin matkan hinta on muutama euro. Mieluummin olisin kävellyt, mutta reitti kulkee muutaman slummin ohi, eikä siksi ole turvallista. Napisematta siis istun taksin takapenkillä ja katselen ikkunasta, kun paikalliset harppovat ruuhkaan jumittuneen autojonon ohi. Valtatiellä kauhistelen tien ylittävien jalankulkijoiden virtaa – kukaan ei vaikuta tekevän pienintäkään elettä väistääkseen. Onneksi en ole toistaiseksi joutunut todistamaan onnettomuutta. 

Myös moni muu asia on Keniassa toisin kuin kotosuomen lintukodossa. Jopa kadulla käveleminen on elämys sinänsä. Ei ole lainkaan tavatonta, että kävelytien yllä roikkuvia sähköjohtoja joutuu väistelemään samalla kun yrittää katsoa jalkoihinsa, ettei putoa kannettomaan likavesikaivoon keskellä tietä.  

 Näin suomalaisena tuntuu asunnon mukana tulleen kotiapulaisen palvelu jopa vähän kiusalliselta. Kotitöiden jakaminen vieraan ihmisen kanssa helpottuu, mikäli pystyy näkemään asian niin, että auttaa äitiä maksamaan lapsensa koulumaksun.

Sähkökatkot ovat Keniassa, kuten monissa muissakin kehittyvissä maissa tyypillisiä. Sähköt saattavat olla pois jopa kuusi tuntia päivällä, osan aikaa tosin talon oma generaattori tuottaa sähköä. Nettikään ei aina jaksa toimia. Aikakäsitys on varsin erilainen, eikä täällä yleensä pidetä kiirettä mihinkään. Tämä näkyy myös työelämässä. Lisäksi näin suomalaisena tuntuu asunnon mukana tulleen kotiapulaisen palvelu jopa vähän kiusalliselta. Kotitöiden jakaminen vieraan ihmisen kanssa helpottuu, mikäli pystyy näkemään asian siltä kannalta, että auttaa äitiä maksamaan lapsensa koulumaksun.  

Harjoittelun vastapainoksi pyrimme viikonloppuisin tekemään mukavia asioita perheen kanssa. Lauantai on retkipäivä, ja sunnuntaisin kävimme kirkossa sekä illalla seurakunnan raamattupiirissä. Mieleenpainuvin retki oli safari Masai Maran kansallispuistossa, jossa saimme ihailla Jumalan luomistyön mahtavuutta! Eskarilainen rukoili, että näkisi leijonan läheltä – ja leijona tulikin niin lähelle, että olisi ylettänyt silittämään, mikäli olisi kätensä ikkunasta ulos työntänyt! Myös Helvetinportin kansallispuisto, Helvetin Keittiö ja Karuran kaupunkimetsä tulivat tutuiksi. Kaikkiin retkikohteisiin matkustimme taksilla, ja vasta lipun ostettua pääsimme nauttimaan Jumalan ihanasta luonnosta!. Maata peittävä punainen hiekka on oma lukunsa. Se tarttuu kengän pohjiin kuin betoni ja irtoaa vaikeasti. Ihan niin kuin Afrikka menee ihon alle – niin hyvässä kuin pahassakin. Kehitysyhteistyö tempaisi minut mukaansa – toiveikkaana jään odottamaan eteeni avautuvia työelämä mahdollisuuksia, jospa Jumala avaisi ovet kehitysyhteistyötehtäviin Suomesta käsin. 

Fida Short on 1−24 kuukauden mittainen ulkomaan jakso Fidan kohteessa. Voit lähteä jaksolle vapaaehtoistyöhön tai esimerkiksi opiskeluihin liittyvään työharjoitteluun, joka olisi tavoitteellinen ja hyödyllinen kaikille osapuolille.