Punainen tie pölyää ajaessamme läpi pienen kylän raitin. On markkina-aika, ja liikkeellä on paljon väkeä. Tietä reunustavat laudoista rakennetut puodit, jotka tarjoavat kylän asukkaille kaikkea, mitä elämiseen voisikaan tarvita; muovikuppeja, saippuaa, jauhoja ja sokeria.

Lihakauppias on asetellut tuoreet lihat roikkumaan kauppansa terassille, ja viereinen hedelmäkauppa tarjoilee mitä ihanimpia herkkuja, joita tämä vehreä ja runsas maa tuottaa. Kylätien varrella juttelevat miehet, värikkäisiin kankaisiin pukeutuneet naiset ja autollemme vilkuttavat lapset elävät omaa arkeansa, joka kulkee verkkaisesti eteenpäin. Tänään on hyvä päivä, tänään täällä on rauha.   

Pysähdymme valkoisen terveysaseman eteen. Tämä klinikka on nimeltään Amani, rauha. Talon seinään on maalattu aukioloajat ja tieto siitä, että lääkäri on paikalla muutamana päivänä viikossa ja hoitajat hieman useammin. Asetumme juttuhetkelle aulaan, ja alueen terveyskoordinaattori kertoo meille, miten kyseinen klinikka palvelee sen alueen 28 000 asukasta tarjoten perusterveydenhuollon palveluita. Fidan yhteistyötaholla CEPAC– kirkolla on ollut alueella terveysasemia enemmänkin, mutta kauempana olevat ovat viime vuosien aikoina tuhoutuneet, eikä jälleenrakentaminen ole ollut vielä turvallista. Eri kapinallisryhmät ovat olleet toistuva uhka alueella, ja ne ovat kulkiessaan tuhonneet muun muassa kouluja ja terveysasemia. Ennen kaikkea ne ovat kuitenkin ajaneet suuren määrän asukkaita etsimään turvaa muualta – he ovat asettuneet leireille, jotka ovat pikkuhiljaa täyttyneet näistä oman maan sisällä pakenevista ihmisistä. Surua, kipua, kauhua. Murskattua huomista ja menetettyjen sukulaisten kaipausta. Särjettyjä sydämiä ja murrettuja mieliä.   

Tällä terveysasemalla kylän äidit saavat terveysneuvontaa odottaessaan vauvaa, ja täällä he voivat myös synnyttää. Ihastelemme kyläsepän tekemää synnytyspöytää.  Kuten koko Kongon demokraattisessa tasavallassa, tälläkin alueella äiti-lapsikuolemat ovat edelleen suuria, 68 vauvaa tuhannesta kuolee ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä (Suomessa vastaava luku on 2,5). Äidit ja vauvat ovat suurimmassa vaarassa synnytyksen aikana, ja heti sen jälkeen. Suurin osa kuolemista voitaisiin estää esimerkiksi hyvän hygienian, perusrokotusten, raskaudenajan seurannan  ja ammattitaitoisten, taitavien auttavien käsien avulla. Synnytyksiä näillä syrjäisillä seuduilla hoitaa usein kylällä itseoppinut nainen, ja yllättävissä tilanteissa apu on liian kaukana, tai liian myöhäistä.   

Sairaanhoitajan vastaanottohuoneessa roikkuu vaaka, ja hoitaja toteaa, että siinä punnitaan aliravittuja lapsia. Kylillä kiertävät terveysvalistajat tekevät arvokasta työtä kertoessaan perheille lapsen hoitoon liittyvistä asioista. He kertovat esimerkiksi siitä, miten tärkeää on, että lapsi tuodaan rokotukselle, ja miten tärkeää on se, että äiti huolehtii itsestään hyvin, että pystyy imettämään vauvaa. Asennemuutos ja uusien tapojen opettelu vie pitkään, ja keskustelemmekin siitä, miten ensiksi tulisi vakuuttaa ne henkilöt, joita äidit ja perheet kuuntelevat; kylän päälliköt ja erityisesti uskonnolliset johtajat. Työkaverini kuiskaakin minulle, että kirkkoon meidän pitäisi siis seuraavaksi mennä!   

Ihmisoikeudet vahvistuvat yhdessä pienin askelin

Ehdimme osallistua vielä Fidan ja CEPAC:in yhteistyössä järjestämään koulutukseen, jossa aiheena on perheväkivallan tunnistaminen ja hoito. Panzi-sairaalassa pitkään työskennellyt sairaanhoitaja toimii kouluttajana ja kuvaa taidokkaasti sitä, miten apua hakeva on kohdattava lämmöllä ja luoden toivoa tulevaan.  

Osallistujat ovat alueen eri terveydenhuoltoyksiköissä työskenteleviä sairaanhoitajia, kätilöitä ja lääkäreitä. Tarkoitus on, että he kouluttavat jatkossa oman työpaikkansa henkilökuntaa, mutta myös jalkautuvat kylille puhumaan terveysturvallisuutta lisäävistä teemoista. Käymme heidän kanssaan keskustelua siitä, kuinka ennaltaehkäisevä työ on aina järkevämpää kuin vahinkojen korjaaminen. Pohdimme myös, miten ja minkälaisin sanoin ja teemoin vaikeita aiheita voisi kyläyhteisössä ottaa puheeksi.   

Maailmanlaajuisesti on onnellista, että äitilapsikuolleisuus on ollut laskussa. Uuden elämän syntymän pitäisi olla iloinen ja turvallinen hetki, ei suuren tragedian. Äidin kuolema vaikuttaa koko perheeseen ja yhteisöön. Konfliktit ja humanitaariset kriisit heikentävät entisestään heikkoa terveydenhuollon tasoa. Ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella on oikeus turvaan, ja äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Tuota perustavan laatuista ihmisoikeutta vahvistamme myös Kongossa, pienin askelin, mutta yhdessä kulkien.