Pyydän kaikkia terveysintoilijoita vaihtamaan sivustoa, sillä haluan kertoa esimerkin, joka liittyy vanhaan, epäterveellisenä pidettyyn mielitekooni.

Aina, kun pitemmän poissaolon jälkeen palaan Suomeen, poikkean jollekin maaseudun huoltoasemalle juomaan kahvit munkkipossun kera.

Mikään paikka ei heijastele yhtä mukavalla ja elämänmyönteisellä tavalla suomalaisen elämän viihtyisää puolta kuin huoltoaseman kahvintuoksuinen baari, jossa isännät kantapöydissään istuen kertovat kuulumisiaan ja parantavat maailmaa. Parhaimmillaan tämä tunnelma oli aikoinaan Esson baarissa, mutta se on mennyttä maailmaa.

Rouva jakoi munkkipossun huolellisesti kahtia ja pyysi herraa vielä tarkistamaan, että molemmille tuli sama annos hilloa.

Kun taas kerran tulin Suomeen ja melkein heti jatkoin matkaa Pohjanmaalle, poikkesin ensimmäisen hyvän tilaisuuden tullen huoltoasemalle. Otin tarjoilulinjalta kahvin ja juuri leivotun, lämpimän munkkipossun.

Alkaessani samalla silmäillä paikkakunnan lehteä, panin merkille viereiseen pöytään tulleen jo ikääntyneen pariskunnan. He kiinnittivät huomioni hyväntuulisuudellaan. Samalla huomasin, että he olivat ottaneet vain yhden kupin kahvia ja yhden munkkipossun. Rouva on varmaan dieetillä ja kieltäytyy kaikesta epäterveellisestä (niin kuin usein minunkin vaimoni), ajattelin.

Tilanne naapuripöydässä eteni kuitenkin tavalla, jota en voinut olla seuraamatta syrjäsilmällä. Rouva otti laukustaan muovimukin ja veitsen. Sen jälkeen herra kaatoi omasta kahvimukistaan puolet rouvan mukiin. Rouva puolestaan jakoi munkkipossun huolellisesti kahtia ja pyysi herraa vielä tarkistamaan, että molemmille tuli sama annos hilloa.

Kahvittelu naapuripöydässä jatkui silminnähden nautinnollisesti. Tajusin, että parikunta oli säästänyt 80 senttiä ottamalla kahden pienen kupillisen sijaan yhden ison kupillisen kahvia. Lisäksi puolitettu munkkipossu alensi kahvittelun hintaa ainakin saman verran.

Jatkoin vielä lehden lukemista, kun herra ja rouva naapuripöydästä lähtivät jatkamaan matkaansa. Pitkään aikaan en ollut nähnyt niin elämäniloista pariskuntaa. Tietenkin kahvi piristää mieltä, mutta mietin, mahtoiko kahvikupin ja munkkipossun jakamisella olla oma osuutensa heidän hyväntuulisuuteensa. Hyväntekeväisyystyössä olen nimittäin aina uudestaan huomannut, että antajan ilo on aivan yhtä suuri kuin vastaanottajan.

Jakaminen kannattaa. Kun oppii jakamaan omastaan, saakin tilalle paljon hyvää mieltä ja elämän täyttymystä.

En suosittele jatkuvaa kahvittelua huoltoasemalla, mutta ainakin kerran kesässä soisin jokaiselle sen nautinnon. Jos sinulla lisäksi on tilaisuus tarjota kahvi ja munkkipossu jollekin toiselle, niin tee se empimättä.

Vanha viisaus opettaa, että jakamisen ilo on yksi elämän parhaita iloja. Sitä kannattaa opetella, jos haluaa kokea elämänonnea ja tehdä toisiakin onnellisiksi.

* * * * *

Kuvassa herkullisia omenahillolla täytettyjä munkkipossuja. Suussasulavan kuvan tarjosi Myllyn Paras.