Paikallinen hääjuhla laittaa kaikki aistini koetukselle.  Äänekäs musiikki estää keskustelun vierustoverin kanssa, pöydästä maistelen monenlaista suomalaiselle outoa makua ja tungoksessa ei henkilökohtaisia rajoja ole.  Silmissä vilisee kimaltelevat korut, värikkäät vaatteet, lukuisat uudet tuttavuudet.

Olen miltei kateellinen isäntäperhettä katsellessani.  Miniät juoksuttavat ruokaa pursuavia tarjottimia vieraiden eteen, tädit ja sedät toivottavat vieraita tervetulleiksi siinä missä sulhasen vanhemmatkin, nuorukaiset kokoontuvat kadulla autojen ympärille.  Täällä he nauttivat suuren suvun seurasta, lapset saavat kasvaa serkkujen kanssa ja jokaisella on paikkansa yhteisössä.

Ei väliä sillä, että appi ei päästä poikiensa vaimoja kotoa minnekään ja että mies on väkivaltainen. Se on silti parempaa kuin haavoittuvuus, jonka isättömyys nuorelle tytölle tuo.

Tunnen yksinäisyyden piston.  Onhan perheeni täällä, mutta olemme tuhansien kilometrien päässä suvuistamme. Yhteisökulttuurin silmissä olemme kuin irtolaisia. Surkutteluni keskeytyy, kun huomaan isäntäperheen vanhimman miniän, johon tutustuin puoli vuotta maahan saapumisen jälkeen.  Kuvitelmani isosta onnellisesta perheestä oli saanut kuolettavan iskun hänen uskoutuessa omasta elämästään.

Ranja oli joutunut naimisiin 15-vuotiaana, koska hänen isänsä kuoltua perheellä ei ollut varaa kouluttaa tyttöjä.  Epävakaa yhteiskunta oli vaarallinen paikka naimattomalle nuorelle naiselle ja niin hänet annettiin uuden perheen suojiin.  Ei väliä sillä, että appi ei päästä poikiensa vaimoja kotoa minnekään ja että mies on väkivaltainen ja uskoton. Se on silti parempaa kuin haavoittuvuus, jonka isättömyys nuorelle tytölle tai ero pienten lasten äidille tuo.

Tutkimukset isän tärkeydestä kertovat kaikki samaa totuutta: isällä on valtava merkitys lapsen hyvinvoinnille ja isän puute tuo suuria haasteita kasvaville lapsille.  Mutta länsimaisten yhteiskuntien ulkopuolella isättömyyden seuraukset ovat usein kokonaisten yhteisöjen ongelmia. Koko tulevaisuus on vaakalaudalla riippuen siitä, onko isää, suojelijaa, huolenpitäjää.

Vaikka asuinmaamme perheyhteisöt ovat tiiviitä, emme ole nähneet vastaavaa isättömyyttä missään muualla.  Hurjat työttömyysluvut vievät satoja tuhansia miehiä ulkomaille töihin, joskus vuosiksi kerrallaan. Moni mies pitää kahta tai kolmea vaimoa, jolloin lapset joutuvat jakamaan isänsä useassa kodissa kasvavien sisaruspuolien välillä.  Avioerot ovat totaalisia lapsen menettäessä kaiken kosketuksen isään. Joskus isä on alkoholisti tai väkivaltainen, joskus molempia, sodan satuttama.

Isättömyys on myös hengellinen ongelma.  En usko, että Jumala sattumalta kutsuu itseään Isäksi.

Isättömyys on myös hengellinen ongelma.  En usko, että Jumala sattumalta kutsuu itseään Isäksi.  Maallisen isän hyväksynnällä ja rakkaudella on erityinen vaikutus ihmisen sisäiseen eheyteen.  Hengellistä kasvuakaan ei pääse tapahtumaan, ennen kuin Raamatun Jumala ymmärretään rakastavana Isänä, jonka lupaukset ovat totta.

Paikallisissa seurakunnissa kokoontuu yhä joukko orpoja, jotka kokevat itsensä hylätyiksi, yksinäisiksi, eristäytyneiksi ja syrjäytyneiksi.  Orpouden henki saa aikaan kateutta ja kilpailua, kun arvostusta haetaan hinnalla millä hyvänsä. Isättömän kristityn tunnetaidot ovat kehittymättömät, mistä seuraa vihanpurkauksia, juoruilua, manipulaatiota ja kontrollin tarvetta.

Isätön kristitty ei rakasta eikä hyväksy itseään, joten hän ei osaa rakastaa ja hyväksyä muitakaan.  Luottamus, kannustaminen, syntien tunnustaminen, oman sisimmän avaaminen, kaikki ovat niin kovin vaikeaa ilman Isän suojelua ja huolenpitoa.  Edistystä tapahtuu hitaasti, kun kohtaamme toisiamme turvallisissa tilanteissa, kuuntelemme ja viemme Isän läsnäoloon.

Työmme näyn voisi tiivistää tähän: “Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä.”  Room 8:19. Odotamme hartaasti, että ihmiset saisivat sisintä myöten elää todeksi uuden paikkansa Jumalan lapsena.  Kun Isätön kansa löytää vastauksen sisimpään kaipaukseensa, uskallamme uskoa parempaan maailmaan.