Kun Suomi viime viikolla juhli ystävänpäivää, kotimaisten rajojen ulkopuolella oli teemana romanttinen rakkaus.

Täällä kaupallisen kukkameren ja suklaamyynnin varjossa oli virkistävää lukea suomalaisten ystävien päivityksiä ystävyyden merkityksestä. Siitä, kuinka tärkeää on tuntea ihmisiä, jotka ovat valmiita kulkemaan montakin ylimääräistä kilometriä, koska kaveria ei jätetä. Helmikuun neljäntenätoista ei siis juhlita näkyviä tai rahalla ostettavia asioita vaan ihmisiä yhdistäviä syviä siteitä.

Jostain vastaavasta on kyse myös lähetystyön ytimessä. Syvistä siteistä ja syvästä rakkaudesta.

Mitä rikkinäisempiä olemme, sitä enemmän keskellämme kipinöi ja haisee. Mutta sitä enemmän saamme myös nähdä ja kokea Jumalan eheyttävää työtä yksilöissä.

Fidan ja Suomen helluntaiseurakuntien uusi IMU-lähetysstrategia painottaa kolmea tärkeää osa-aluetta: seurakuntien istuttamista (I), lähetystyön moninkertaistamista (M) ja uuden sukupolven huomioimista ja valtuuttamista (U).

Myös omassa työssämme nämä tekijät ovat monella tapaa keskiössä. Ja silti arjen puurtamisessa suurimmat onnistumisen kokemukset eivät tule strategisten tavoitteiden täyttämisestä vaan siitä, kun synkän mutristuneet kasvot kirkastuvat kohdattuaan Jumalan rakkauden.

Kaikki toiminnot – I, M ja U – tähtäävät siihen, että yksilöillä menee hyvin ja yksilöistä muodostuvat kansat saavat mahdollisuuden oppia tuntemaan parhaimman, syvimmän mahdollisen ystävyyden. Sen, jota ei tarvitse juhlia vain kerran vuodessa vaan joka on päivittäin saatavilla – Kristuksen tuntemisessa.

Lokakuussa kotiseurakuntamme Saksassa avasi uuden toimipisteen kaupunkimme keskustassa. Koimme jo rukoillessamme työn puolesta, että Jumala haluaa meidän rakastavan rikkinäisiä ihmisiä eheäksi. Tekevän tilaa myös niille, joilta monet ovet yhteiskunnassamme ovat kiinni.

On sydäntälämmittävää, kun 20 vuotta huumeriippuvuudessa ja vankilakierteessä kamppaillut rikkinäinen ihminen tilojemme oven edessä alkaneessa keskustelussa toteaa tiimiläisissämme olevan jotain epätavallisen puhdasta.

Kun hän sitten päätyy suoraan sateiselta tieltä uskon peruskurssi-iltaan ja murtuu siellä kokemansa rakkauden edessä, tiedämme, että sitä ei saa aikaan meidän erinomaisuutemme vaan kauttamme välittyvä Jumalan rakkaus.

Sunnuntain jumalanpalvelusten jälkeen kokoonnumme usein seurakuntana yhdessä syömään. Ne maksavat, jotka siihen kykenevät, mutta kaikkien vatsat täyttyvät.

Varsin moninainen joukko edustaa oikeastaan kaikkia ikäryhmiä, erivärisiä ihmisiä useista eri kansallisuuksista ja yhteiskuntaluokista. Osa ruokailijoista tulee mukaan suoraan kodin korvaavalta kadulta.

Usean suusta olemme viime viikkoina saaneet kuulla, että he ovat ensimmäistä kertaa elämässään kokeneet todellista arvostusta, rakkautta ja olonsa terveolleeksi.

On etuoikeus tuntea Jumala, joka on keksinyt seurakunnan. Paikan, jossa jokainen saa olla. Paikan, jossa saamme kokea olevamme rakastettuja.

Ei, seurakunta ei ole täydellinen – se koostuu meistä ihmisistä. Mitä rikkinäisempiä olemme, sitä enemmän keskellämme kipinöi ja haisee. Mutta sitä enemmän saamme myös nähdä ja kokea Jumalan eheyttävää työtä yksilöissä.

Meitä rikkinäisiä ihmisiä varten Jumala lähetti Poikansa. Ettei yksikään, joka uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. Siksi lähetystyö, koska moni elämän haasteissa kipuileva ihminen ei tiedä olevansa mittaamattoman arvokas.