Kongossa kulkiessa yksin ei tarvitse ruokailla. Talon äiti, mama, on häärännyt pitkään keittiössä patojen ja pannujen äärellä. Pöytään kannetaan tuoksuvia kasvisruokia, paksua papukastiketta ja maukkaita kaloja – asutaanhan järven rannalla. Kalastajat laskevat verkkonsa anivarhain sumuisessa aamussa ja nostavat järvestä kaloja torille myytäväksi.

Aterian keskiössä ovat höyryävät ugalipallot, joita ilman tuntuu, ettei ruokaa ole ollutkaan. Ugali on paksu maissijauhosta tehty puuromainen ruoka, jota syödään useassa Afrikan maassa. Ugali pyörii suussani hieman liian pitkään, mutta yritän urhoollisesti opetella syömään sitä. Pöytäseurue katsoo huvittuneena ugalin hidasta hupenemista lautaseltani. Jälkiruuaksi saamme vielä värikkäitä hedelmiä.  

Ruokailu on täällä muutakin kuin nälän vaientamista tai tauko päivän aherruksiin. Ruokailu on yhteyttä. Se, jonka kanssa olet jakanut yhteisen ugalin, on päässyt sinua lähelle ja tullut osaksi perhettäsi. Ruuan edessä hiljennytään ja siitä kiitetään. Samoin kiitetään siitä, että ruoka voidaan jakaa rakkaiden ihmisten kanssa.

Ruokapöytään kutsuminen merkitsee suurinta vieraanvaraisuutta, yhteyttä, ja kunnioitusta – sitä että sinut on huomattu ja että olet tärkeä. Kieltäytyminen yhteisestä ruokailuhetkestä olisi osoitus ylpeydestä ja välinpitämättömyydestä. Toista kutsua tuskin tulisi.  

Ruokailu on myös etuoikeus maassa, jossa nälkä ja puute ovat arkipäivää.

Kongossa arviolta yli 3 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta kärsii aliravitsemuksesta, joista ainakin miljoona vakavasta nälänhädästä.  27 miljoonaa ihmistä on ruokaturvan tarpeessa. Akuutti nälkä tarkoittaa sitä, että joka päivä ei syödä. Aliravitsemusta ja nälkää ylläpitävät jatkuvat konfliktit, joiden vuoksi ihmiset joutuvat pakenemaan kotiseuduiltaan. Pellot jäävät viljelemättä ja ihmiset joutuvat turvautumaan ulkopuoliseen apuun, mikäli sitä on saatavilla.

Pandemia teki tilanteesta vielä vakavamman, sillä perheiden pääsy muutenkin ohuisiin yhteiskunnan tukipalveluihin heikkeni. Lisäksi usean järjestön vetäytyminen alueelta lopetti tuen, jonka tilalle ei helposti löydy mitään.

Tällä hetkellä kristikansa kulkee kohti pääsiäistä, vapautta. Pimeimmällä hetkellä Jeesus huusi ristillä Isän suuntaan, että miksi minut hylkäsit! Tuo huuto on kulkenut mielessäni täällä eri tilanteissa. Olen pohtinut tämän kauniin maan kansaa, heidän historiaansa ja tätä päivää. Olen yrittänyt ymmärtää sitä, millä eväillä tulevaisuutta rakennetaan hyvin hauraassa arjessa: monella tapaa henkisesti ja fyysisesti hyvin nälkäisellä pohjalla.

Kongo on unohdettu kriisi – hylkäsikö myös Jumala?   

Yhteinen ateria kutsuu sovintoon. Rauhanrakentaminen arjen tekojen kautta vahvistaa sisältä syntyvää muutosvoimaa. Päivittäisen aterian lisäksi tarvitaan paljon tukea ja tahtoa jälleenrakentamiseen. Yhteistyötahojen kanssa käymme arvokasta keskustelua siitä, kuinka voisimme vaikuttamistyön kautta edistää sitä, että huomisen Kongossa yhä useampi lapsi syö ugalia ja papukastiketta olematta nälkäinen.