Naiset tuijottavat jähmettyneinä miestäni, joka pyyhkii vaivihkaa kyyneleitä poskiltaan. Supina yltyy naisten kesken, ja he yrittävät tajuta mitä tapahtuu.

Mies itkee, mutta miksi?

Vierailemme hunnutettujen ystäviemme luona. Tällä kertaan mukana on mieheni, kuskina ja muutenkin.

Matka tähän hetkeen on ollut mielenkiintoinen ja rikas. Olen tutustunut päivä päivältä paremmin näiden naisten kautta sekä kulttuuriin että ennen kaikkea heidän elämäänsä – ja luottamus on syventynyt välillämme.

Joku itkee minun itkuani, minun puolestani ja minun kanssani. Tuo kokemus avasi sydämet.

Pienet kahvikupit täyttyvät kerta toisensa jälkeen väkevästä kahvista, ja naiset kertovat kuulumisiaan. Puheensorina täyttää ahtaan ja kuuman huoneen. Kertomukset poukkoilevat, ja jokainen puhuu maan tavan mukaan kilpaa.

Kunnes erään naisen kertomus hiljentää kaikki.

Hän kertoo pitkään jatkuneesta surusta perhepiirissä, suurista menetyksistä ja huolesta. Hunnun takana olevat kasvot värähtävät ja silmät täyttyvät kyyneleistä.

Hän kertoo toivottomuudesta ja murheen täyttämästä arjesta, hetkistä, jolloin toivoisi, ettei huomista enää olisi. Vieressä istuva nainen silittää kertojan olkapäätä, ja molemmat puhkeavat itkuun.

Tunnelma on tiivis, ja huomaan, että myös mieheni liikuttuu.

”Miksi miehesi itkee?” yksi naisista lopulta kysyy. Pyydän miestäni vastaamaan. Hän toteaa, että naisten avoimuus ja elämän kuormat ovat koskettaneet häntä, ja miten hän rukoilee sitä, että toivoa löytyisi jokaiseen hetkeen.

Tuon päivän jälkeen mikään ei ollut enää niin kuin ennen.

Ystäväni olivat typertyneitä sen edessä, että mies oli itkenyt heidän vuokseen ja heidän nähtensä. Se oli hyvin ennenkuulumatonta kulttuurissa, jossa työskentelemme.

Jotain salaista ja murtavaa oli tapahtunut niiden kyynelten kautta.

Naiset toistivat puheissaan sitä, miten he olivat yhtäkkiä tajunneet jotain uutta omasta arvostaan ja merkityksestään sekä asioiden jakamisen tärkeydestä. Joku itkee minun itkuani, minun puolestani ja minun kanssani. Tuo kokemus ‒ itku ‒ avasi sydämet.

* * * * * * * *

Uuden vuoden ensimmäisinä hetkinä, voisimmeko pysähtyä hetkeksi ja pohtia, kenen itku on myös meidän itkumme, kenen itkua meidät on kutsuttu itkemään?

Maailma on täynnä surematonta surua, joka kivettää sydämet. Tarvitaan niitä, jotka eivät häpeä kyyneleitä ja jotka ottavat osaa vieraammankin arkeen.

Rinnalla kulkemisen siunaus on siinä, että molemmat kulkijat kokevat jakamisen ilon. Vaikka olosuhteet eivät muuttuisikaan, askel on edes hetken kevyempi.