Matkalla Kongossa: vastakohtien maa
Työmatkallani Kongon demokraattisessa tasavallassa näin ja koin miten apu menee oikeasti perille.
Kongon demokraattinen tasavalta on valtavan suuri maa keskellä Afrikkaa. Alueen historia ulottuu kauas aikaan ennen ajanlaskua, jolloin alueella oli jo kaupunkeja ja kuningaskunta. Historia kertoo, että alue kukoisti. Kongon tarina muuttui siirtomaa-ajan myötä. Ahneus, riisto ja väkivalta ovat jääneet historian kirjoihin kammottavana aikana. Kongon itsenäistymisen jälkeen alkoi sota, ja sitä sotaa onkin sitten riittänyt.
Kongon konflikti on yksi eniten kuolonuhreja vaatineista kriiseistä toisen maailmansodan jälkeen. Taisteluissa on kuollut miljoonia, joista puolet lapsia. Tästä kauhusta huolimatta tämä kriisi on yksi unohdetuimmista. Kaunis, vehreä ja rikas maa kätkee sisäänsä pelkoa, kauhua ja eri ryhmittymien terrorimaisia tekoja. Ebola ja muut tappavat taudit uhkaavat ponnisteluista huolimatta.
Sain seurata kauniin maan arkea viikon verran. Matkalla tutustuin myös Fidan yhteistyötahoon, CEPAC-helluntaikirkkoon, jolla on tuhat koulua, lähes kaksisataa terveysasemaa, sairaalaa ja yliopisto. Jäseniä arvellaan olevan reippaasti pari miljoonaa. Myös kuuluisa Panzi-sairaala, jossa rauhannobelisti Denis Mukwege työskentelee, on CEPAC:in sairaala. Matkan aikana pysähdyin pohtimaan sitä, minkälainen lahja tämä kumppanuus on Fidalle. Ei pelkästään työn mahdollistajana, vaan yhteisen oppimisen, jakamisen ja kokemisen foorumina.
Oli ihastuttavaa huomata, miten arvostettua yhteistyömme oli. Kohtaamamme ihmiset puhuivat kauniisti siitä, miten nämä kaksi kumppania yhdessä saavat aikaan muutosta. Yksinäinen käsi ei voi taputtaa, tarvitaan molemmat! Apumme menee sinne, minne pitääkin – ei jo valmiiksi täysiin taskuihin. Työn ytimessä on kongolaisten lasten parempi tulevaisuus.
Minua kosketti matkan aikana moni asia. Se, miten omistautuneita työntekijät olivat, miten suurta iloa ja valoa he välittivät näille lapsille, joiden tulevaisuuden eväät ovat monessa suhteessa hyvin pienet. Köyhyyden näkeminen riipaisee: että on neuvoton kurjuuden suuruuden edessä. Silloin joutuu muistuttamaan itseään siitä, että järkevä keino köyhyyden nujertamiseen on murtaa sitä ylläpitävät syyt: väärä valta, alistaminen, ihmisoikeuksien polkeminen, koulutuksen heikkous. Tätä kaikkea CEPAC ja Fida Kongossa tekevät.
Pahan kierre on valtava, ja sen katkaiseminen ei ole yksinkertainen juttu.
Vierailimme CEPAC:in koulussa Goman kaupungin liepeillä. Ennen koululle pääsyä vierailimme alueen johtajan luona. Myös koulutoimen johtaja halusi tarkistaa vierailulupamme, ja vaihdoimme muutaman sanan siitä, miten koulutus on jokaisen maan kehittymisen ehto.
Koulun pihalla en saanut silmiäni irti kuvan tytöstä. Hän seisoi pikkusisko selässään ja katseli leikkiviä koululaisia. Hän ei itse ollut päässyt kouluun, mutta kantoi sydämessään unelmaa olla koulussa jonain päivänä. Koulumaksut ovat monelle perheelle liian suuret, ja varsinkin tyttöjen kouluun pääsy voi olla hankalaa.
Matka tasa-arvoon on pitkä. Matka lasten oikeuksien toteutumiseen on pitkä. Mutta pitkäkin matka on mahdollista taivaltaa yhdessä.
Rauhanrakennus, hyvän etsiminen ja ihmisten yhdistäminen kuulostavat tässä maassa vielä vähän naiiveilta ja kaukaisilta asioilta – mutta taitavat olla ainoa tie mikä kannattaa. Tämä kansa on väsynyt raakuuksiin ja pelkoon. Pahan kierre on valtava, ja sen katkaiseminen ei ole yksinkertainen juttu. Kuitenkin tässä maassa väestöstä on suurin osa kristittyjä, ja heillä on hallussaan armon sanoma. Nyt tarvitaan rohkeutta ja uskoa, että tuo sana kasvaa lihaksi, ja anteeksiantamisen matka voi alkaa. Tarvitaan muutokseen tähtäävää vaikuttamistyötä, jossa seurakunnat voivat olla vahvasti mukana.
Tämä kansa ansaitsee ja tarvitsee rauhan.
