Liettualainen 16-vuotias juutalaisnuorukainen Zwi Michalowski oli syyskuun. 27. päivänä vuonna 1941 mukana kotiseurakuntansa jumalanpalveluksessa, kun sotilaat piirittivät synagogan.

Kaikki juutalaiset vietiin läheiselle torille, josta heidät kuljetettiin ryhmissä, miehet ensin, läheiselle hautausmaalle. Sinne oli kaivettu joukkohauta, jonka ääressä heidän oli riisuuduttava, ennen kuin heidät ammuttiin.

Nainen lyyhistyi nuorukaisen eteen, teki ristinmerkin ja toisti yhä uudestaan: ”Jumalani, Jumalani…”

Zwi Michalowski seisoi haudan äärellä yhdessä isänsä kanssa, joka piti poikaansa kädestä. Hetkeä ennen kuin laukaus kajahti, Zwi pudottautui hautaan. Hän tunsi, miten ruumiit putoilivat hänen päälleen ja verta vuoti kuolevista uhreista.

Illan tullen ampuminen lakkasi. Zwi kaivautui ruumiiden alta ja kuuli juopuneiden sotilaiden juhlivan läheisissä oluttuvissa.

Alasti ja yltä päältä veressä nuorukainen lähti etsimään apua läheisistä maataloista. Kahdessa talossa ovi suljettiin ja hän kuuli ihmisten vihaisen huudon: ”Juutalainen, mene sinne minne kuulutkin!”

Zwi jatkoi matkaansa kylän reunalla asuvan katolisen leskinaisen luo. Vanha nainen raotti varovasti ovea. ”Päästäkää minut sisään”, Zwi rukoili. Pelästyneenä nainen yritti hätyyttää nuorukaista pois.

Silloin Zwi turvautui epätoivoiseen mahdollisuuteen. ”Minä olen teidän Herranne Jeesus Kristus”, hän sanoi. ”Katsokaa minua, ettekö näe syyttömän kärsimystä? Päästäkää minut sisään!”

Silloin nainen lyyhistyi nuorukaisen eteen, teki ristinmerkin ja toisti yhä uudestaan: ”Jumalani, Jumalani…” Nuorukaiselle avautui pelastava ovi.

Paastonaika ja pitkäperjantai muistuttavat meitä kristittyjä Kristuksen kärsimyksistä.

Raamatun todistuksen ja kristillisen ihmiskäsityksen mukaan Jeesus Kristus voi ilmestyä meille ”hahmoltaan vieraana”. Hän on läsnä Syyrian saarretuissa kaupungeissa, Afrikan pakolaisleireissä, Itä-Euroopan köyhissä romanikylissä.

Tietämättä saatamme kohdata Kristuksen lähempänä kuin osaamme ajatella.