Kehitysyhteistyö Nepalissa
- Nepal on yksi vähiten kehittyneistä valtioista Aasiassa. Koronan seurauksena jopa kolmasosa väestöstä on vaarassa pudota köyhyyteen. Koulupudokkaita on paljon: jopa puolet lapsista jättää peruskoulun kesken.
Koronapandemian vuoksi entistä useamman lapsen koulunkäynti on vaarassa keskeytyä, sillä koulut olivat pitkään suljettuina, eivätkä etäopiskelumahdollisuudet tavoittaneet kaikkia lapsia ja nuoria. Tytöt ja vammaiset lapset ovat yhteiskunnassa erityisen herkässä asemassa.
Turvallisen koulupolun malli edistää lasten ja nuorten koulunkäyntiä
Fidan maaohjelma pyrkii vastaamaan näihin haasteisiin edistämällä turvallisen koulupolun mallia. Käytännössä Khijidemban, Bateshworin, Ishworpurin ja Kailarin piirikunnissa julkisten koulujen työtä tuetaan, jotta jokaisen lapsen koulutuspolku vähintään peruskoulusta toiselle asteelle toteutuu.
Työtä tehdään yhdessä paikallisten järjestöjen Rescue Nepal, Relative Nepal ja New Life Service Association Transformation Nepal kanssa. Lisäksi yhteistyötä toteutetaan viranomaisten, koulujen ja terveyskeskusten kanssa.
Tukea opetukseen digitaalisista oppimateriaaleista
Opettajia koulutetaan lapsilähtöisistä ja osallistavista opetusmenetelmistä ja kodin ja koulun välistä yhteistyötä vahvistetaan. Nuorille tarjotaan koulutus- ja uraneuvontaa, jotta siirtymät koulutusasteelta toiselle olisi helpompi toteuttaa. Tieto- ja viestintätekniikan käyttöä edistetään, jotta oppilaat pystyvät hyödyntämään digitaalisia oppimateriaaleja, ja koulujen hallinnollinen työ helpottuu.
Yhteisöille tarjotaan tietoa lasten oikeuksista sekä koulutusta lisääntymis- ja seksuaaliterveydestä ja -oikeuksista. Lisäksi tarjotaan aikuisten lukutaito-ohjelmia ja yrittäjyyskoulusta, jotta nuorten ja perheiden toimeentulomahdollisuudet paranevat. Kumppanijärjestöt saavat tukea ja koulutusta, jotta ne pystyvät toimimaan innovatiivisina lasten ja nuorten oikeuksien puolustajina Nepalissa.